Mainos

Vasemmistolle tappio EU-vaaleissa

Eilen päättyneissä eurovaaleissa vaihtui EU-parlamentin suurimman ryhmän paikka. Sosialistit menettivät asemansa konservatiiviryhmälle ensimmäisen kerran.

Konservatiivit näyttivät saavan 215-220 paikkaa, sosialistit jäivät 180 paikan tienoille. Sosialistit ovat olleet suurin ryhmä kaikissa aiemmissa vaaleissa, joita on järjestetty vuodesta 1979 alkaen.

Tarkka ryhmäjako selviää myöhemmin, kun tulokset vahvistuvat ja kaikki valitut ilmoittavat aikeensa. Italian lopullisia tuloksia joudutaan odottamaan iltapäivään asti tänään.

Sosialistit kärsivät suurtappion Britanniassa ja Saksassa. Pienempiä menetyksiä tuli Belgiassa, Tanskassa, Kreikassa, Hollannissa, Suomessa ja Ruotsissa. Ranskassa, Portugalissa ja Espanjassa paikkamäärä kasvoi. Vanhassa parlamentissa sosialisteja oli 214, konservatiiveja 201.

Samoissa maissa menestyivät konservatiivit ja kristillisdemokraatit. Liberaalien odotettiin saavan yhteensä 45-50 paikkaa, vanhassa parlamentissa oli 42.

Vihreät kasvattivat paikkamääräänsä, vaikka menettivät Saksassa viisi paikkaa. Ranskassa tapahtui läpimurto, ja puolue sai parlamenttiin ensimmäiset yhdeksän paikkaa. Yhteensä vihreillä näytti olevan koossa 32 paikkaa, aiemmin 27.

Vasemmistoryhmä sai uusia jäseniä Itä-Saksan entisestä kommunistipuolueesta, joka sai kuusi paikkaa. Parlamenttiin valittiin myös Ranskan trotskilaiselta listalta Lutte Ouvriere (Työläistaistelu), joka sai viisi paikkaa. Ranskasta valittiin myös kuusi edustajaa metsästäjien puolueesta, Italiasta näytti olevan tulossa eläkeläisten puolueen edustaja.

Poliittisella kartalla vaikeasti sijoitettava on myös Italian EU-komissaari Emma Boninon johtama radikaalilista. Äärioikeiston menestys jäi vaisuksi, ja osa ryhmän italialaisjäsenistä Aleanza Nazionale-puolueesta oli vaihtamassa oikeistolaiseen Unioni Euroopan Puolesta-ryhmään.

Britanniasta valittiin edustajat ensimmäistä kertaa suhteelisella vaalitavalla, ja parlamenttiin pääsi muun muassa walesilaisen kansallispuolueen edustajia sekä kaksi Britannian Itsenäisyyspuolueen ehdokasta. Jälkimmäinen kampanjoi lähinnä eurovastaisilla teemoilla.
(MTV3-STT)


Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.