Vasemmistoliitto: Työllisyys ja asuntorakentaminen budjetin puutteet

Vasemmistoliitto arvostelee hallituksen budjettiesitystä riittämättömistä toimenpiteistä työllisyyden ja asuntorakentamisen lisäämiseksi. Puolue katsoo, että hallituksella on ollut erilainen näkemys myös talouden ylikuumenemisesta.

-Työttömyys on edelleen varsin korkea. Itä- ja Pohjois-Suomessa kasvu ja työllisyyden hidas paraneminen on vasta käynnistynyt, puolueen hallitusryhmä perustelee tiedotteessaan. Vasemmistoliiton mielestä vuokra-asuntotuotantoon olisi ollut sekä tarvetta että mahdollisuuksia tehdä lisäpanostuksia. Jatkossa olisi tarkkaan seurattava, ettei vähäinen vuokra-asuntotuotanto heikennä kohtuuttomasti työvoiman liikkuvuutta ja vaaranna hyvää talous- ja työllisyyskehitystä.

Budjettiesitys saa kiitosta siitä, ettei siihen sisälly kansalaisten etuuksien leikkauksia eikä peruspalveluita vaarantavia leikkauksia. Myös seurakuntien yhteisövero-osuuden alentaminen ja sen siirtäminen pääosin vaikeuksissa oleville kunnille on vasemmistoliiton mielestä hyvä päätös. Vasemmistoliitto on tyytyväinen myös, siihen, että budjettiin ei sisälly uusia tilausvaltuuksia armeijalle.

Lue myös:

    Uusimmat