Vasemmistoliitto jatkaa hallituksessa

Vasemmistoliiton puoluevaltuusto ja eduskuntaryhmä haluavat, että puolue jatkaa hallituksessa. Ratkaisuun päädyttiin äänestyksen jälkeen, äänin 43-24.

Samalla puolue hyväksyy hallituksen rakennepaketin sellaisena kuin se on tähän mennessä esitelty.

Puolue kävi vajaa kuusi tuntia kestäneessä kokouksessaan keskustelua hallituksessa olosta. Puheenjohtaja Paavo Arhinmäen mielestä keskustelu oli tunnelmaltaan hyvä.

- Itse asiassa keskustelu oli varsin hyvähenkinen ja pääviesti oli se, että vaikka on erilaisia arvioita siitä, että pitääkö jatkaa hallituksessa, niin me yhtenäisenä joukkona jatketaan nyt tämän päätöksen jälkeen, sanoo Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki.

Puheenjohtaja Paavo Arhinmäen mukaan puolueen reunaehdot ovat hallituksessa samat kuin tähänkin asti.  

-Tehdään sellaisia vero- ja perusturvapäätöksiä, että ne tasaavat tuloeroja. Emme ole valmiita perusturvan heikennyksiin.  

Rakennepaperissa vasemmistoliitto ei ole Arhinmäen mukaan valmis sellaisiin päätöksiin, jotka "heikentävät hyvinvointivaltion perustaa".  

-Vasemmistoliitto arvioi hallituksessa joka viikko päätöksiä.  

Hallituksen on määrä päättää ensi viikolla isosta rakenneuudistusten paketista. Vasemmistoliitossa on pelätty, että uudistukset tarkoittavat käytännössä isoja leikkauksia hyvinvointipalveluihin.

 

Lue myös:

    Uusimmat