Vasemmisto voitti Slovakian vaalit

Vasemmisto-oppostition Smer-puolue voitti 50 paikkaa Slovakian parlamenttivaaleissa. Puolueen johtaja Robert Fico on ilmoittanut olevansa valmis pääministeriksi.

Slovakian hallitusneuvotteluista odotetaan vaikeita. Vaikka vasemmistolainen Smer-puolue voittikin 50 paikkaa Slovakian 150-paikkaiseen parlamenttiin, ei se välttämättä tarkoita, että puolueen johtajasta Roberto Ficosta tulee maan uusi pääministeri.

Fico ilmoitti tosin heti vaalien jälkeen olevansa valmis yrittämään hallituksen muodostamista. Ficon mukaan hallitusohjelmasta tulee vasemmistolainen ja sillä pyritään kaventamaan maan alueiden varallisuuseroja.

Vasemmiston vaaliteemana oli vahva hyvinvointivaltio ja sosiaalisen turvaverkon luominen. Se vastustaa nykyisen pääministerin Mikulas Dzurindan talousuudistuksia ja kritisoi häntä muun muassa työttömyyden kasvusta ja köyhien unohtamista.

Dzurindan luotsaama kristillisdemokraattinen liitto tuli vaaleissa toiseksi runsaan 18 prosentin kannatuksella, ja sillä on takanaan vahva liittouma. Hallituskoalitio, johon kuuluvat Dzurindan puolueen lisäksi unkarilaisten puolue ja kristillinen liike, keräsi vaaleissa yhteensä noin 40 prosentin äänipotin. Pääministeri kehottikin heti tukijoitaan torjumaan Smerin tunnustelut.

- Asemamme on vahva ja toivon että yhteistyöstämme tulee tehokasta, Dzurinda sanoi.

Liitto äärioikeiston kanssa epätodennäköinen

Yksi mahdollinen ratkaisu Smerille voisi olla liitto maan entisen pääministerin Vladimir Meciarin johtaman HZDS-puolueen ja äärioikeistolaisen kansallispuolueen kanssa. Euroopan unionin ennakoidaan kuitenkin suhtautuvan tällaiseen yhdistelmään karsaasti. Myös Fico on ilmaissut, että hän houkuttelee hallituskumppaneikseen mieluummin keskusta-oikeistolaisia puolueita eli Dzurindan perinteisiä liittolaisia.

- Haluamme keskusta- tai keskusta-vasemmistohallituksen, joka luo solidaarisuutta ja vähentää elintasoeroja, joita Dzurindan kahdeksan vuoden aikana toteuttamat uudistukset ovat luoneet, Fico sanoi.

Fico ei kuitenkaan vielä sulkenut hallitustunnusteluista pois yhtään puoluetta.

Jollei Fico onnistu houkuttelemaan Dzurindan liittolaisia puolelleen, voi hyvinkin käydä niin, että Dzurinda saa himoitsemansa kolmannen kauden pääministerinä ja pääsee viimeistelemään aloittamansa talousuudistukset. Dzurinda ajaa muun muassa tasaveroa ja euroalueeseen liittymistä vuonna 2009.

Vaalien äänestysprosentti jäi alhaiseksi, sillä vain 54,6 prosentia äänioikeutetuista käytti ääntään. Vaalit olivat Slovakian ensimmäiset sitten maan liittymisen Euroopan unioniin.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat