Vasemmisto suosikkina El Salvadorin presidentinvaaleissa

Salvadorissa on äänestetty presidentinvaaleissa, joista ennustettiin tiukkaa taistoa oikeistolaisen valtapuolueen Arenan Rodrigo Avilan, 44, ja vasemmistolaisen FMNL-puolueen Mauricio Funesin, 49, välillä. Funes oli kuitenkin hienoisessa johdossa viimeisissä mielipidemittauksissa.

Mikäli Funes voittaisi vaalit, merkitsisi se FMNL:lle paluuta valtaan kahden vuosikymmenen jälkeen, sillä puolue ehti jo voittaa taannoiset parlamenttivaalit.

- Nyt on muutoksen aika. Olemme väsyneitä tähän hallitukseen, joka lupaa kaikenlaisia asioita, mutta aina köyhiä on vain enemmän kuin rikkaita. Funes on toista maata: hän on aina ollut rehellinen ja suora, vakuutti Reina Cano, 22, uutistoimisto Reutersille.

Vaaleja seurataan tarkasti Yhdysvalloissa, missä asuu 2,5 miljoonaa salvadorilaista. Valkoinen talo on luvannut kunnioittaa vaalitulosta, vaikka entisten vasemmistosissien puolue korjaisi voiton myös presidenttikisassa.

FMNL taisteli 1980-luvulla verisessä sisällissodassa Yhdysvaltain tukemaa hallitusta vastaan. Rauhansopimus saatiin aikaan 1992. Nyt Keski-Amerikan pienimmän valtion riesana ovat köyhyys, murhanhimoiset rikollisjengit ja hurrikaanien aiheuttamat tuhot.

Vaalien tuloksen uskotaan selviävän huomenna.

(MTV3-STT-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat