Varustamot ulosliputtavat laivoja Suomesta

Finnlines-varustamo aikoo siirtää 11 suomalaisalusta muihin EU-maihin. Myös Fortumin varustamo selvittää vaihtoehtoja.

Finnlines varustamon laiva merellä


Finnlines ilmoitti tänään aloittavansa henkilöstön kanssa asiasta yt-neuvottelut, joiden kohteena on 325 suomalaista merimiestyöpaikkaa.

Finnlines on Suomen suurin varustamo, jonka liikenteessä oli viime vuonna keskimäärin noin 70 alusta. Yhtiön omistuksessa aluksista oli 23, ja niistä 14 käytti Suomen lippua. Nyt Suomen lipun alle jää enää kolme Suomen ja Ruotsin välisessä liikenteessä purjehtivaa laivaa.

Toimitusjohtaja Antti Lagerroosin mukaan ulosliputus on seurausta siitä, että valtioneuvosto on kahteen kertaa hylännyt liikenneministeriön esittämän merenkulun tukipaketin. Siksi alan kilpailuedellytykset ovat Suomessa selvästi heikommat kuin useimmissa muissa EU-maissa.

-Tämä on kansainvälistä toimintaa, ja kilpailijamme ovat kansainvälisiä yhtiöitä. Kilpailun kiristyessä on luonnollista, että siirrämme toimintaa sellaiseen EU-maahan, jossa merenkulkuun suhtaudutaan paremmin kuin Suomessa, Lagerroos sanoo.

Henkilöstön kannalta ulosliputus tarkoittaa Lagerroosin mukaan selkokielellä sitä, että he menettävät työpaikkansa. Suomalaiset merenkulkijat voivat toki työskennellä myös ulkomaille liputetuissa aluksissa, mutta niillä ei noudateta suomalaisia työehtosopimuksia.

Sitä, minkä EU-maiden lipun alle Finnlinesin alukset siirretään, ei ole vielä lopullisesti päätetty. Mahdollisia ovat ainakin Saksa, Hollanti ja Englanti.

Esimerkkiä seurataan ?

Merimies-Unionille Finnlinesin ilmoitus tuli toimitsija Klaus Lustin mukaan yllätyksenä. Tukitoimien tarpeesta kaikki ovat yhtä mieltä, mutta tunnuslukujen perusteella ulosliputus ei vielä välttämättä olisi ensisijainen keino, Lust sanoi.

Lagerroos taas uskoo myös muiden varustamojen seuraavan Finnlinesin esimerkkiä nyt, kun vuodenvaihteessa voimaan tullut merilain muutos mahdollistaa ulosliputuksen myös ilman aluksen myyntiä.

Tänään myös Fortumin varustamo ilmoittikin 200:aa henkeä koskevista yt-neuvotteluista. Ne liittyvät seitsemän aluksen rahtaussopimusten jatkosta käytäviin neuvotteluihin, joiden yhteydessä selvitetään myös ulosliputusten mahdollisuus.

-Sopimukset ovat nyt katkolla. Tässä yhteydessä selvitetään vaihtoehdot, joilla kilpailukykyä voidaan parantaa, kertoo yksikönjohtaja Jukka Laaksovirta.

Asiaan liittyy myös Fortumin tonnistonuusimisohjelma eli vanhojen laivojen korvaaminen uusilla. Fortumin varustamon käytössä on 28 laivaa, joista 12 on omia ja loput erilaisilla rahtaussopimuksilla vuokrattuja. Henkilöstöä on noin 550 henkeä. Nyt aloitetut yt-neuvottelut kestänevät pari kuukautta.

Tukeen ei enää uskota

Merenkulkuala on pitkään varoitellut, että hallituksen nuiva suhtautuminen alan tukemiseen johtaa kauppalaivaston ulosliputukseen.

Lagerroosin mielestä eduskunnan joulun alla tekemä ratkaisu, jossa kauppalaivastolle myönnettiin tukea 20 miljoonaa markkaa ja lupailtiin lisäbudjeteissa vielä 60:tä miljoonaa lisää, oli lähinnä kaunis ele.

-Se ei velvoita valtioneuvostoa millään tavalla, hän huomauttaa. Finnlines liputti kaksi uutta suurta laivaansa Saksaan ja Ruotsiin jo sen jälkeen kun liikenneministeriön tukiesitys viimeksi kesällä hylättiin.

Ulosliputuksen hyöty varustamolle tulee kahta kautta. Useimmissa EU-maissa on käytössä ns. tonnistoverotus, jossa vuotuinen maksu määräytyy aluksen koon mukaan yhtiön tuloksesta riippumatta. Se mahdollistaa yhtiölle pääomien kerryttämisen. Lisäksi muissa EU-maissa valtio tukee merenkulkijoiden työllistämistä tehokkaammin kuin meillä.

-Liikenneministeriön selvityksen mukaan säästöjä kertyy laivaa kohti useita miljoonia markkoja, alustyypistä riippuen, Lagerroos sanoo.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat