Varusmiesten tapaturmat aiempaa lievempiä

Varusmiesten työtapaturmat ovat vähentyneet viime vuonna lähes 20 prosenttia, käy ilmi puolustusvoimien tapaturmatilastosta. Sotaharjoituksissa loukkaantuneiden määrä on kuitenkin kasvanut hieman.

-Nämä loukkaantumiset ovat kuitenkin aiempaa lievempiä. Työkyvyttömyyspäivien määrä ei ole noussut samassa suhteessa kuin sotaharjoitusten haaverit, täsmentää majuri Kari Hakala pääesikunnan terveydenhuolto-osastolta.

Pääesikunnasta myös muistutetaan, että varusmiesten koulutus on uusittu vuosi sitten. Muutoksen myötä maastoharjoituksia on lisätty varsin selvästi, joten sinä aikana ehtii sattuakin aiempaa enemmän.
Kari Hakala kertoo, että nykyvarusmiehen tyypillisimpiä vammoja ovat nyrjähdykset ja venähdykset. Vammat ovat yleisimpiä alaraajoissa. Varusmiesten vammoista noin kolmannes sattui fyysisen ponnistuksen yhteydessä. Toinen kolmannes niistä johtui kaatumisesta. Joka kymmenennen onnettomuuden syynä oli väsymys tai huolimattomuus.

Varusmiehille sattui viime vuonna kaikkiaan 680 tapaturmaa, joista 195 tapahtui vapaa-aikana. Työkyvyttömyyspäiviä kertyi yhteensä 6551, joista vapaa-ajan turmien osuus oli 1967. Yksi tapaturma keskeytti varusmiehen palveluksen keskimäärin 9,6 päiväksi. Puolustusvoimien palkatun henkilökunnan työtapaturmat vähenivät nekin viime vuonna liki 15 prosenttia. Henkilöstölle sattui vuodessa hieman yli 21 työtapaturmaa tuhatta työntekijää kohti.

-Puolustusvoimat on turvallinen työpaikka. Henkilökunnan tapaturmien määrä jää vain kolmannekseen muihin työpaikkoihin verrattuna, majuri Hakala muistuttaa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat