Varusmiesten määrä ei alentanut työttömyyslukuja

Pääesikunnan mukaan työttömyyden väheneminen syyskuussa ei ole johtunut palvelukseen astuvien varusmiesten kasvaneesta määrästä. Tilastokeskuksen eilen julkistamien työttömyyslukujen arvioitiin kohentuneen osaksi juuri siksi, että asevelvollisia olisi siirtynyt pois työttömyystilastoista.

Pääesikunnan mukaan varusmiesten määrä ei kuitenkaan ole lisääntynyt, eikä syyskuussa ei ole astunut palvelukseen yhtään miestä
-Varusmiesten määrä ei ole koko kuluvan vuoden aikana lisääntynyt, korostetaan pääesikunnasta.
Vuonna 1995 palveluksen astui 30 237 varusmiestä ja 24 naista. Tänä vuonna miesten määrä on noin 30 000 ja naisten noin 300.

Työttömyys laski syyskuussa alle 400 000:n ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1992 joulukuun. Tilastokeskuksen mukaan työttömiä oli syyskuussa 370 000, eli 36 000 vähemmän kuin vuosi sitten.

Henkilömäärissä miesten työttömyys aleni 30 000:lla ja naisten vajaalla 10 000:lla. Miesten työttömyyden vähenemiseen on tilastokeskuksen mukaan mahdollisesti vaikuttanut opiskelijoiden määrän kasvu. Opiskelevia miehiä oli runsaat 20 000 enemmän kuin viime vuonna.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat