Varusmies kuoli aivokalvontulehdukseen

Panssariprikaatissa palvellut varusmies on kuollut aivokalvontulehdukseen.

Panssariprikaatin alokas oli mennyt eilen Parolannummella vastaanotolle ja valittanut kuumetta. Hänet siirrettiin eilisiltana Keskussotilassairaalaan Helsinkiin ja välittömästi sieltä Meilahden sairaalaan, jossa hän menehtyi tänään. Kaikki varusmiehet saavat rokotteen aivokalvontulehdusta vastaan. Myös menehtynyt alokas oli rokotettu, mutta rokote ei tehoa yhteen tyyppiin aivokalvontulehdusta. Varsmies menehtyi juuri tähän tyyppiin.

Aivokalvontulehdukseen kuolee vuodessa muutama ihminen Suomessa. Lääkintäeversti Risto Visakorpi sanoo, että aivokalvontulehdus on melko vaikea tunnistaa riittävän ajoissa. Varusmiehiä ei ole kuollut aivokalvontulehduksiin aiemmin tällä vuosikymmenellä. Visakorpi muistelee, että 80-luvulla kuoli kaksi varusmiestä. Puolustusvoimat ei kerro, mistä varusmies oli kotoisin. Hänen omaisilleen oli kerrottu kuolemasta ennen kuin Pääesikunta kertoi asiasta julkisuuteen.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat