Varusmiehiä loukkaantui Pasin ulosajossa

Seitsemän Kaartin Jääkärirykmentin varusmiestä loukkaantui lievästi Pasi-miehistönkuljetusvaunun ulosajossa Äetsässä puolilta päivin. Ajoneuvossa oli yhteensä 14 varusmiestä, jotka osallistuivat Läntisen Maanpuolustusalueen taistelu- ja ampumaharjoitukseen.

Loukkaantuneet varusmiehet saivat onnettomuudessa eriasteisia ruhjeita, venähdyksiä ja haavoja, mutta pahoilta vammoilta ja murtumilta vältyttiin. Varusmiehiä hoidettiin aluksi Vammalan aluesairaalasta, josta heidät kotiutettiin illan aikana Niinisalon varuskuntaan tarkkailtaviksi.

Ulosajo tapahtui Kilpijoensuoralla tiellä numero 12 noin kymmenen kilometriä Huittisista Tampereelle. Pasin kuljettaja oli ajanut mahdollisimman lähellä tien oikeaa laitaa väistääkseen vastaan tulleita rekkoja, jolloin Pasin oikeanpuoleiset renkaat olivat pudonneet pois asfaltilta.

Kuljettaja yritti ohjata Pasia sivusuuntaan saadakseen pyörät takaisin asfaltille, jolloin kuljetusvaunu alkoi heittelehtiä ja ajautua poikittain. Se suistui kokonaan pois ajoradalta kohti tien viereisestä ojaa ja törmäsi lopulta oikea kylki edellä isoon kiveen. Pasin etuakseli irtosi törmäyksen voimasta.

Poliisin mukaan kuljettaja ei kyennyt ohjaamaan Pasia takaisin tielle uuden asfaltin korkean reunuksen vuoksi. Asfaltti oli liukas sateen vuoksi, ja tieltä puuttuivat ajoratamerkinnät. Kolmiakselista kulkuneuvoa on myös tavallista autoa vaikeampaa ohjata takaisin ajoradalle.

Äetsän ja Kiikkan välinen tieosuus oli suljettuna iltapäivällä raivaustöiden ajan.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat