Varusmiehet vaativat päivärahapäätöstä aiemmaksi

Varusmiesliitto vaatii, että varmuus uusien päivärahojen markkamääristä on saatava ennen uusien palveluaikojen käyttöönottoa.

-Jos päivärahasummat jäävät avoimiksi, joudutaan palveluaikauudistuksessa ongelmiin. Ensimmäiset uuden järjestelmän mukaiset varusmiehet astuvat palvelukseen heinäkuussa, ja heille on sitä ennen voitava kertoa eri palveluaikojen taloudelliset vaikutukset, sanoo Varusmiesliiton puheenjohtaja Henrik Söderman.

Varusmiesliiton mukaan puolustusministeriö esitti uusiksi päivärahoiksi 19, 34 ja 49 markkaa, mutta tarkat summat poistettiin lakiesityksestä valtioneuvoston käsittelyssä. Varusmiesten uusien palveluaikojen on tarkoitus astua voimaan ensi heinäkuussa. Palveluajat ovat 6,9 ja 12 kuukautta.

Varusmiesten päivärahoja on haluttu korottaa uusien palveluaikojen takia. Korotuksiin rahat aiotaan kuitenkiin varata vasta vuodelle 1999, joten ensi heinäkuussa palvelun aloittavat jäisivät Varusmiesliiton mukaan väliinputoajien asemaan.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat