Varusmiehelle vaaditaan syytettä hasiksesta

Valtionsyyttäjä Jukka Rappe vaatii syytettä varusmiehelle, joka on polttanut hasista ilmatorjuntaleirillä. Lisäksi valtionsyyttäjä antaa huomautuksen kihlakunnansyyttäjälle, joka aikaisemmin päätti jättää syytteen nostamatta.

Varusmies saa syytteen huumausaineen käyttörikoksesta ja palvelusrikoksesta. Valtionsyyttäjä määräsi sotilasoikeudenkäyntiasioiden syyttäjän asettamaan ilmatorjuntaleirillä hasista poltelleen varusmiehen syytteeseen.

Lisäksi valtionsyyttäjä Jukka Rappe antaa Kokkolan kihlakunnansyyttäjä Heikki Koskelle huomautuksen virheellisestä menettelystä. Koski oli katsonut varusmiehen teon niin vähäiseksi, että ei nostanut asiasta syytettä.

Läntisen maanpuolustusalueen esikunta kanteli Kosken syyttämättäjättämispäätöksestä valtakunnansyyttäjänvirastolle. Esikunta katsoi, ettei huumausaineen hallussapitoa voida pitää vähäisenä siltä osin, kun se oli tapahtunut Helsingin ilmatorjuntarykmentin Lohtajassa pidetyllä ilmatorjuntaleirillä.

Huumeet riski ammuntaleirillä

Leirillä järjestettiin muun muassa kovapanosammuntoja, jolloin huumaavan aineen käyttö palveluksen aikana loi esikunnan mielestä merkittävän turvallisuusriskin. Varusmies oli myöntänyt käyttäneensä vähäisen määrän hasista viime vuoden kesäkuun ja marraskuun välillä.

Marraskuussa hän oli tuonut käärimänsä hasissätkän mainitun Lohtajan ampumaleirin majoitusalueelle ja poltellut sen leirin aikana. Sotilasoikeudenkäyntilain mukaan syyttäjä ei saa jättää syytettä nostamatta sotilasoikeudenkäyntiasiana käsiteltävästä asiasta.

Valtionsyyttäjä katsoi esikunnan tavoin, että huumausaineen käyttö puolustusvoimien kovapanosammuntaleirillä voi aiheuttaa hyvinkin vakavaa vaaraa muille ihmisille. Lisäksi varusmiesyhteisössä tapahtuva huumeiden käyttö voi johdattaa myös muita varusmiehiä aineiden käyttöön.

Valtionsyyttäjän mukaan varusmies on asetettava syytteeseen palvelusrikoksen lisäksi myös huumausaineen käyttörikoksesta. Asia käsitellään Espoon käräjäoikeudessa, joka on varusmiehen asuinpaikan tuomioistuin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat