Mainos

Värtsilän kuntaliitosta ratkomaan ulkopuolinen selvitysmies

Pienessä Värtsilän kunnassa Pohjois-Karjalassa kiistellään kiivaasti, tulisiko kunnan liittyä yhteen naapurikunnan Tohmajärven kanssa. Vastakkain ovat kuntalaiset ja päättäjät.

Kuntaliitoksesta Tohmajärven kanssa on äänestetty kunnan elimissä toistakymmentä kertaa. Kunnanvaltuusto on viikon kuluessa kahdesti torjunut liitoksen yhden äänen enemmistöllä. Hanketta vastustavien valtuutettujen mielestä sopimusehdot ovat ylimalkaiset.

Kuntaliitosta puoltavat haluavat asiaa selvittämään ulkopuolisen selvitysmiehen. Siksi kunnassa on järjestetty nimien keruu valtuuston päätöksen kaatamiseksi. Uuden kuntajakolain mukaan viidennes kuntalaisista voi vaatia ministeriötä apuun. Värtsilässä puolet vaatii kuntaliitosta.

Värtsilä on ensimmäinen kunta, jossa selvitysmies asetetaan kuntalaisten vaatimuksesta. Runsaan 600 asukkaan Värtsilästä tulee nyt ennakkotapaus, jota varmasti seurataan muissakin kunnissa.

-On todennäköistä, että selvitysmies asetetaan. [---] Hän voi ehdottaa, että suoritetaan kummassakin kunnassa kansanäänestys ja jos kummassakin kunnassa kansalaiset ovat kuntien yhdistämisen puolesta, valtioneuvosto tekee päätöksen siitä, että kunnat yhdistetään, toteaa ylijohtaja Cay Sevón sisäasiainministeriöstä.

Ministeriö on jo tiedustellut kuntien ehdokasta selvitysmieheksi. Joka tapauksessa päätösvalta siirtyy valtuustoilta kansanäänestyksille.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 02.04.2003)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.