Varsovan ilmastoneuvottelut etenevät nihkeästi

Varsovan ilmastoneuvottelujen tahti alkaa tiivistyä. Ministerit ovat mukana neuvotteluissa nyt toista päivää ja kokouksen on määrä päättyä perjantaina.

- Joitakin teknisiä edistysaskeleita on jo saatu, esimerkiksi kehitysmaiden päästövähennyshankkeita arvioiva paneeli saatiin nimitettyä. Kyllä täällä on kova kuhina ja paljon energiaa ilmassa, mutta siitä huolimatta neuvottelut eivät juuri etene, kuvailee Ulkopoliittisen instituutin tutkija Antto Vihma kokouspaikan tunnelmia.

- Lopputulosta on vaikea ennakoida vielä. Selvältä näyttää, että EU:n ja Kiinan rooli tulee korostumaan ilmastoneuvotteluissa sen takia, että Japani, Australia ja Kanada ovat madaltaneet ilmastotavoitteitaan, pahoittelee Varsovasta tavoitettu Greenpeacen ilmastopoliittinen neuvonantaja Kaisa Kosonen.

Varsovan kokouksessa pitäisi saada aikaan selkeä suunnitelma ja aikataulu vuonna 2015 Pariisissa solmittavalle ilmastosopimukselle.

- Iso osa keskustelusta käsittelee sitä, milloin maiden pitäisi ilmoittaa vuoden 2030 päästövähennystavoitteensa. Rahoituksesta keskustellaan myös kiivaasti, mutta en usko, että asia ratkeaa tässä kokouksessa. Suomi kuuluu niihin harvoihin maihin, jotka ovat julkistaneet rahoituslupauksensa täällä, kertoo Antto Vihma.

- Täällä pitäisi saada ratkaistua kolme keskeistä asiaa: päästövähennyslupausten aikataulu, rahoitus ja ilmastovahinkojen korvaaminen kehitysmaille, luettelee Kosonen.

Pieniä valopilkkuja näkyvissä

Ensimmäinen sopimusluonnos julkistettiin Varsovassa maanantaina. Kaikki olivat siihen tyytymättömiä ja uutta luonnosta odotetaan lähiaikoina.

- Hyvä, että ensimmäinen luonnos tuli hyvissä ajoin. Uusi pitäisi saada pöytään viimeistään huomenna tai perjantaiaamuna, sanoo Vihma.

- Ensimmäinen ehdotus oli todella löysä, siitä puuttuivat kaikki aikataulut. Täällä pitäisi sopia, että päästövähennystarjoukset on tehtävä ensi vuoden aikana, jotta niitä ehditään tarvittaessa korottaa vielä ennen Pariisin ilmastokokousta 2015, muistuttaa Kosonen.

Antto Vihma näkee Kiinan ja Yhdysvaltojen toiminnassa pieniä valopilkkuja.

- Kiina on täällä korostanut haluavansa konkretiaa vuoden 2020 ilmastosopimukseen. Yhdysvallat puolestaan on hieman avoimempi yhteisille päästövähennysten laskentasäännöille. USA saattaa jopa suostua siihen, että päästövähennyslupaukset vaadittaisiin mailta jo ensi vuonna.

Puheenjohtaja sai potkut

Filippiinien taifuuni on mainittu useimmissa kokouksen puheenvuoroissa.

- Taifuuni on ollut koko ajan keskustelussa, mutta se ei ole näkynyt uutena tarmona neuvotteluissa, pahoittelee Kosonen.

Hiilimaa Puola ilmastokokouksen isäntänä herätti jo etukäteen paljon keskustelua ja keskustelu on jatkunut myös kokouksen aikana.

- Näkee, ettei puheenjohtaja juuri paneudu tehtäväänsä. Motivaatio tuskin kasvoi siitä, että puhetta johtava Puolan ympäristöministeri sai tänään potkut ministerin virastaan. Hän jatkaa kuitenkin puheenjohtajana kokouksen loppuun asti, kertoo Antto Vihma.

- Kokousta sponsoroiven öljy-yhtiöiden logot ovat täällä esillä joka paikassa ja alkuviikolla täällä järjestetty kansainvälinen kivihiilikokous tuomittiin laajasti, kuvailee Kaisa Kosonen.

Sekä Kaisa Kosonen että Antto Vihma arvioivat, että Varsovan ilmastokokous venyy jälleen lauantain puolelle, vaikka virallisen aikataulun mukaan kokouksen on määrä päättyä perjantaina


Lue myös:

    Uusimmat