Varsinais-Suomesta etsitään uraania

Varsinais-Suomesta ryhdytään etsimään uraania ainakin ranskalaisyhtiön voimin. Kaivos voitaisiin avata 10-15 vuoden kuluttua.

Kansainväliset kaivosyhtiöt ryhtyvät etsimään uraania Varsinais-Suomesta, kertoo Turun Sanomat. Kauppa- ja teollisuusministeriön on määrä jo kevään aikana päättää etsintäluvista, jotka koskevat laajaa varausta Kiikalan, Someron ja Suomusjärven alueella.

Liikkeellä on ainakin ranskalainen Cogema-yhtiö. Myös brittiläinen Agricola Resources on kiinnostunut suomalaisesta uraanista. Aikaisemmin uraaninetsijöiden kiinnostus on kohdistunut itäiselle udellemaalle.

Yli-insinööri Jorma Aurela kauppa- ja teollisuusministeriöstä arvioi, että kaivos voidaan avata vasta 10-15 vuoden kuluttua, jos lupaava esiintymä löydetään. Uraani olisi vietävä Suomesta ulkomaille rikastettavaksi.

-Uraanin vienti on luvanvaraista, ja luvan myöntäminen edellyttää valtiovallalta tietenkin tarkkaa harkintaa. Uraani herättää laajempaakin kiinnostusta, ja kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA seuraa jo nyt tarkasti uraaninetsinnän tilannetta Suomessa, kertoo Aurela.

Uraania etsittiin Suomessa 1950-luvulla

Uraania etsittiin Suomessa vuosia sotien jälkeen.

- Asialla olivat IVO ja Atomienergia, Geologian tutkimuskeskus (GTK) sekä Outokumpu, kaivosylitarkastaja Krister Söderholm kertoo.

Etsinnät loppuivat vuonna 1961. Loppuvaiheessa oli kahdessa paikassa, Enossa ja Askolassa, koelouhintaa ja -rikastusta. Yli-insinööri Jorma Aurelan mukaan kaivostoiminta Suomessa loppui, koska uraanin pitoisuus ei ollut riittävän suuri.

- Sen jälkeen Suomessa ei ole uraania louhittu, eikä varmaan louhitakaan. Ja jos joku hakee louhintalupaa, kyse on hyvin raskaasta prosessista. Lisäksi se on valtioneuvoston asia, Söderholm sanoo.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat