Varomaton tulenkäyttö sytytti pieniä maastopaloja rannikolla

Pelastuslaitoksille on tullut useita ilmoituksia pienistä maastopaloista rannikkoseudun maakunnissa.

Maastopaloja oli esimerkiksi Varsinais-Suomessa ja Pohjanmaalla. Paloista ei aiheutunut vahinkoa ihmisille tai asuinrakennuksille. Pohjanmaan hätäkeskuksen mukaan paloissa on tyypillisesti ollut kyse kulotuksesta tai risujen poltosta, jossa tuli on karannut hallinnasta ja levinnyt ympäröivään, kuivaan maastoon.

Iltapäivällä muun muassa Paraisilla jouduttiin sammuttamaan tällainen tulipalo. Ruohikon poltto karkasi käsistä ja poltti noin tuhat neliömetriä maastoa. Palo saatiin sammutettua nopeasti, ja enemmiltä vahingoilta vältyttiin.

Paraisten aluepalopäällikkö Torbjörn Lindström toteaa, että sama ilmiö toistuu joka kevät. Kun kylmä ja kostea sää vaihtuu aurinkoiseksi ja kuivaksi, ihmiset ryhtyvät kulottamaan maastoa ja polttamaan roskia pihalla.

Näin on käynyt nytkin, vaikka Varsinais-Suomen maakunnassa on voimassa varoitus ruohikkopalojen vaarasta.

-Tässä tilanteessa on muistettava, että avotulen teko on kielletty, Lindström toteaa.

Jos varoituksia ei ole voimassa, avotulen teko on sallittua maanomistajan luvalla. Tällöinkin on pidettävä huoli siitä, ettei tulen käytöstä aiheudu vaaraa ympäristölle.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat