Varoitus rankoista sateista länteen ja etelään

Ilmatieteen laitos varoittaa tänään runsaista sateista maan etelä- ja länsiosassa. Sade aiheutti aamulla äkkitulvia Turussa ja tulvat ovat mahdollisia myös muualla.

Lännestä Suomeen saapunut matalapaine sateineen on tuonut mukanaan runsaita sateita yön ja aamun aikana. Sade jatkuu päivän mittaan voimakkaana. Ilmatieteen laitos on antanut sadevaroituksen maan etelä- ja länsiosaan, missä voi sataa tänään paikoin rankasti, yli 20 millimetriä tunnissa. Vuorokauden aikana vettä voi kertyä paikoin yli 50 millimetriä.

Turussa satoi aamulla yhden tunnin aikana enimmillään 27 millimetriä ja kolmessa tunnissa 60 millimetriä.

– Näin rankkoja sateita tulee vain harvoin ja kaupunkiin osuessaan ne voivat saada aikaan äkkitulvia. Runsaimmat sateet tulevat tänään Varsinais-Suomeen, Turusta Vaasaan kulkevalla akselilla ja siitä Tampereelle asti sekä Uudenmaan länsiosaan, sanoo MTV3:n meteorologi Aleksi Jokela.

Käsivarren kärjessä sataa tänään räntää, tuntureilla jopa lunta. Tuulet ovat tänään kovia läntisillä merialueilla.

Turussa yön ja aamun rankkasateet aiheuttivat laajaa tulvimista keskusta-alueella sekä saaristoon johtavilla teillä. Sadevesiviemärit täyttyivät vedestä. Nauvossa salama iski aamuviiden aikaan lauttaan. Pääosa liikennehäiriöistä on Liikenneviraston mukaan ohi puoleenpäivään mennessä.

(MTV3 - STT)

Katso alueelliset sääennusteet:

Lue myös:

    Uusimmat