Varo hirviä - aja varoen

Nyt on taas käsillä se vuodenaika, jolloin ajetaan eniten hirvionnettomuuksia.

Tieliikenteen hirvieläinonnettomuuksien synkimmät kuukaudet ovat syys- ja lokakuu. Hirvet lähtevät liikkeelle hämärässä ja niitä kohdataan nyt jopa vilkkaassa työmatkaliikenteessä. Peurat lähtevät liikkeelle loppuvuodesta.

Syksyinen kiima-aika, laitumien vaihto talven lähetessä ja syyskuun lopussa alkava metsästys lisäävät eläinten liikkumista.

Eläin on aina arvaamaton liikenteessä ja hämärässä tien ylitykseen lähtevää eläintä on vaikea havaita. Vaarallisinta aikaa vuorokaudesta ovat auringon nousun ja laskun tienoot.

Auringonlaskun aikaan...

Lähes puolet hirvikolareista ajetaan kolmen tunnin kuluessa auringon laskusta. Tällöin riski törmäyksiin voi olla kolmekymmenkertainen valoisaan kesäpäivään verrattuna. Syksyn edetessä tämä kolarointihuippu siirtyy yhä aikaisemmaksi.

Vuosittain tapahtuu yli 5000 hirvieläinkolaria. Viime vuonna onnettomuuksissa kuoli 4 ja loukkaantui 165 henkilöä. Tänä vuonna on kuollut jo 4 henkilöä.

Hirvi ylittää tietä tavallisesti metsäisessä ympäristössä tai metsän reunassa ennen aukeaa. Peuran havaitsee usein avoimessa peltomaisemassa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat