Varkaat iskivät kultaliikkeeseen Helsingin keskustassa

Helsingin keskustassa sijaitsevassa Tillanderin kultasepänliikkeessä on tehty törkeä varkaus.

Paikalla olevien poliisipartioiden vuoksi varkautta luultiin ensin ryöstöksi, mutta Helsingin poliisin mukaan tässä vaiheessa tapahtunutta tutkitaan törkeänä varkautena.

Varkaus tapahtui Keskuskadulla aivan Helsingin keskustassa sijaitsevassa liikkeessä kello 17.47. Poliisi sai epäillyt tekijät kiinni Helsingistä hetki tapahtuman jälkeen, kertoi päivystävä komisario Anne Hiltunen MTV3 Uutisille.

– Selvittelemme vielä että kyseessä on varmasti oikeat henkilöt, mutta tekijät ovat hyvin suurella todennäköisyydellä jo kiinni, hän kertoi.

Myöhemmin varmistui, että kiinniotetut olivat törkeän varkauden takana. Tekijöinä oli useita ulkomaalaisia henkilöitä. Tarkempaa kansalaisuutta poliisi ei halunnut tässä vaiheessa kertoa.

Anastetun omaisuuden arvo oli Hiltusen mukaan "huomattava". Arviota saaliin euromääräisestä arvosta hän ei halunnut esittää.

Anastettu tavara saatiin ainakin pääosin takaisin.

– Se käydään kuitenkin vielä yksilöidysti läpi, Hiltunen sanoo.

Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat