Varhain aloitettu alkoholinkäyttö enemmän oire kuin syy

Amerikkalaistutkimukset tarkastelevat nuorena aloitettua alkoholin käyttöä ja sen vaikutuksia aikuisiän alkoholismiin.

Jo nuorena alkanut alkoholin käyttö on pikemminkin oire käyttäytymishäiriöistä kuin syy myöhemmän iän alkoholismiin. Näin todetaan kahdessa amerikkalaisessa tutkimuksessa, joista ruotsalainen uutistoimisto TT kertoi tänään.

-Alkoholismia ei voida kytkeä pelkästään varhain aloitettuun alkoholin käyttöön. Taustalla on myös muita käyttäytymismalleja, jotka osoittavat, ettei ihminen halua tai pysty kontrolloimaan käyttäytymistään, sanoo amerikkalainen psykologi Matt McGue Minnesotan yliopistosta.

-Tuloksemme viittaavat siihen, että varhain alkoholin käytön aloittaneen ihmisen ongelmat myöhemmällä iällä olivat olemassa jo ennen kuin hän otti ensimmäistäkään ryyppyään, professori McGue sanoo.

Varhain alkanut alkoholin käyttöö viittaa McGuen mukaan siihen, että nuoren estot ovat normaalia vähäisemmät. Nuori ei pysty tai halua kontrolloida impulssejaan, vaikka tietäisi käyttäytymisensä johtavan kielteisiin seurauksiin.

Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että alle 15-vuotiaina juomisen aloittavat nuoret ovat suuremmassa vaarassa tulla alkoholisteiksi kuin ne, jotka aloittavat juomisen vasta noin 20-vuotiaina. Tästä syystä viranomaiset yrittävät eri keinoin vaikuttaa siihen, että nuorten alkoholinkäytön alottaminen saataisiin siirrettyä myöhemmäksi. Tämän on uskottu auttavan vähentämään myöhemmän iän alkoholismin riskiä.

-Uudet tutkimukset kyseenalaistavat tällaisen olettamuksen, sanoo amerikkalainen psykologi Carol Prescott.

(MTV3-STT-TT)

Lue myös:

    Uusimmat