Varaudu tulevaan myrskyyn – näin suojaat kotisi ja rahasi

Rajusti riehuva myrsky koettelee luonnon lisäksi myös ihmisiä. Vaarana ovat muun muassa kaatuvat puut.

Käy läpi vakuutusehdot, hanki todisteet kärsimistäsi vahingoista ja turvaa kotisi.

Estä turhat menetykset

Varautumiseen kuuluu heti ensimmäisenä vakuutuksen kattavuuden tarkistaminen. Kevyt kotivakuutus ei välttämättä korvaa pieniäkään vahinkoja, joten viimeistään nyt on aika hankkia kattavampi turva omaisuudelle. Kirjaa aina vahingot muistiin ja arvioi menetysten, esimerkiksi pakastimeen sulaneiden elintarvikkeiden, rahallinen arvo.

Tuulessa kaatuilevat puut tekevät hallaa asuntojen lisäksi myös autoille. Kamerakännykälle tai lomapokkarille tulee hyötykäyttöä, sillä kuvalla todistat, että auton on todella rutannut myrskyn kellistämä runko. Selvitä, mitä kaskovakuutuksesi korvaa, sillä menopelille sattuneet vahingot korvataan kaskovakuutuksesta.

Puuhehtaareja omistavan omaisuuden järkevä suoja on metsänomistajan myrskyvakuutus. Itse vakuutus ei ole tyyris, mutta sen puuttuminen voi tarkoittaa jopa satojen tuhansien eurojen menetystä.

Ole kärsivällinen ottaessasi yhteyttä vakuutusyhtiöösi, sillä suurvahinkojen aikana linjoille muodostuu ruuhkaa.

Sähköyhtiö korvaa

Sähkökatkojen aiheuttamiin hankaluuksiin saa lakisääteisiä korvauksia myös sähköyhtiöltä. Laki edellyttää, että jos sähköt ovat olleet poikki yli 12 tuntia, kuluttaja saa niinsanotun vakiokorvauksen verkkopalvelumaksusta.

Yhtiö hyvittää seuraavassa laskussa enintään 700 euron suuruisen korvauksen. Kotivakuutukseton voi yrittää saada sähköyhtiöltä korvauksia sulaneista pakasteista.

Suojaa kotisi ukkosen varalta ukkosenjohdattimella, maadoituksella ja ylijännitesuojauksella. Jo parin kympin sijoituksella saa pistorasioihin suojuksia ehkäisemään sähköiskuja.

Myrskyevakkoon

Jos pihapuu romahtaa kodin tai mökin päälle ja tarvitset tilapäismajoitusta eikä sinulla ole paikkaa tiedossa, pyydä apua muun muassa asuin- tai mökkikunnaltasi. Laaja kotivakuutus saattaa korvata tilapäisen poissa kotoa asumisen ylimääräisiä kustannuksia. Myrskyn mentyä on aika arvioida pihapiirin puiden vaarallisuutta tulevissa riskitilanteissa ja poistaa potentiaalisia kaatujia.

Lue lisää:

Kuva: Shutterstock

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat