Vapun vietto sujunut suhteellisen rauhallisesti

Vappuatto on sujunut perinteisissä tunnelmissa.

Vapun juhlahumu sai lähtölaukauksensa tänään Helsingissä, kun Havis Amanda -patsas sai lakin kutreilleen kello 18. Perinteisen lakituksen hoitivat tänä vuonna taidekorkeakoulujen ylioppilaskunnat.

Poliisi arveli, että Kauppatorille oli kerääntynyt Mantan lakitusta seuraamaan tuhansia ihmisiä. Vaikka väkeä oli paljon kaupungilla, mitään pahempia järjestyshäiriöitä ei tullut alkuiltana tietoon. Myös muualla maassa sujui alkuilta luonnikkaasti.

Illan edetessä alkoi vähitellen tulla tietoon joitakin nahisteluja ja pahoinpitelyjä Helsingin keskustan ruuhkissa. Poliisi sai "kotikeikkoja" reilummin vasta sitten, kun ilta hämärtyi. Järjestyshäiriöitä odotettiin enemmän yöllä ravintoloiden sulkemisaikoihin.

-Suomi-Tshekki-jääkiekkopeli keräsi koteihin tv:n äärelle runsaasti ihmisiä. Kun ottelu sitten päättyi, näkyi selvästi, että kaupungin kaduille tuli lisää ihmisiä, kertoi poliisi. Hauskanpitoa ja vappumieltä vastaan poliisilla ei ollut pahaa sanottavaa.

-On hyvä, että pidetään hauskaa, kunhan se vain pysyy aisoissa, virkavalta opasti.

Helsingin vilkkaimman jalankulkualueen kadut suljettiin ydinkeskustassa autoliikenteeltä jo kello 17. Mantan patsaan ympäristö avataan jälleen autoliikenteelle varhain vapunpäivän aamuna ja muut suljetut kadut vapunpäivänä illansuussa.

Vappuriehaa riitti tänään ympäri maata. Keväthenkisiä tilaisuuksia järjestettiin mm. Tampereella, Jyväskylässä, Turussa, Vaasassa ja Kuopiossa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat