Vapailla ollut varusmies Roope pelasti jäihin joutuneen koiran – ”Olin kainaloita myöten järvessä”

Vapaaviikonloppua armeijasta ollut Roope Kiesilä päätyi pelastamaan koiran jäistä Hirvensalmella viime viikonloppuna.

Kiesilä oli viettämässä vapaita vanhemmillaan Hirvensalmella, kun parinsadan metrin päässä asuva mökkiläinen soitti koiransa hukkuvan jäihin. Kiesilä tarkisti oman koiransa olevan turvassa ja riensi katsomaan tilannetta. Havaittuaan koiran uikuttamassa jäissä, hän yritti ensin lähteä pelastustöihin rannasta, mutta päätyi ajamaan autolla vastarannalle, josta koiran luokse oli lyhyempi matka.

– Rannassa oli vene, jota vedin niin pitkälle kun jää vain kantoi. Kun jää petti, olin kainaloita myöten järvessä, mutta nousin kokasta veneeseen ja jatkoin koiran luo.

Kääri koiran huppariin

Päästyään veden varaan joutuneen mudi-rotuisen koiran luo hän tarttui sitä etujaloista ja nosti veneeseen. Koira oli jo niin kohmeessa, etteivät sen takaraajat liikkuneet.

– Otin hupparini pois, käärin koiran siihen ja laitoin veneen pohjalle. Olin jo lähdössä kohti rantaa, kun minulle huudettiin paloauton saapuneen. Otin koiralta hupparin, otin sen syliini ja jäin veneeseen odottamaan pelastajia, jotka vetivät veneen rantaan, Kiesilä kertoo.

Hän arvioi häneltä kestäneen noin vartin päästä koiran luokse, joka ehti jo muutaman kerran päätyä veden alle hänen yrittäessään sen luo.

"Hengissä päästiin pois"

Koira vietti Kiesilöiden luona, ja jo muutaman tunnin lämmössä oleskelun jälkeen sen jalat alkoivat toimimaan. Kiesilän mukaan koiralla ei jäänyt ilmeisesti vammoja, vaan kylmä vesi aiheutti sille jonkinlaisen hypotermian.

Kiesilä ei ole aiemmin ollut vastaavassa tilanteessa.

– Kun itse pääsi pois, niin ajatteli, että ei ollut mitään järkeä lähteä heikoille jäille. Mutta hengissä päästiin pois, hän pohtii. 

Lue myös:

    Uusimmat