Vapaavuori: Valtio menettää Talvivaaran konkurssissa 200 miljoonaa

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori sanoo valtion ottavan Talvivaara Sotkamon konkurssitilanteen hallintaansa välittömästi. Vapaavuori piti aiheesta tiedotustilaisuuden iltapäivällä.

Vapaavuori kertoo, että kaivoksella jatketaan konkurssitilanteesta huolimatta toimintaa jatkossakin.

– Talvivaaran konkurssipesä on jatkossa vastuussa siitä, ettei kaivoksen toiminnan ylläpito tai mahdollinen alasajo aiheuta ympäristövahinkoja. Valtio ei konkurssista huolimatta tingi ympäristövahinkojen hoitamisesta.   

Vapaavuoren mukaan pahimmillaan valtio voi menettää Talvivaaran konkurssissa noin 200 miljoonaa euroa, koska se on suurin omistaja Solidiumin, Finnveran ja Tekesin kautta. Riskinä on että valtio joutuu laittamaan vielä 200 miljoonaa euroa ympäristövaikutusten takia. 

Valtio varautuu Talvivaarassa välittömästi noin 50 miljoonan euron kustannuksiin lisätalousarviossa. Kaivos työllistänyt Kainuussa noin 1 500 työntekijää suoraan ja välillisesti.

Vapaavuoren mukaan Talvivaaran tilanne on lohduton ja surullinen. Hän kuitenkin kertoi, että positiivinen asia on se, että konkurssiin on voitu varautua. 

Konkurssin myötä Kainuun alueella on vaarassa kadota jopa 700 työpaikkaa, erityisesti Sotkamossa ja Kajaanissa. Vapaavuoren mukaan alueella täyttyy äkillisen rakennemuutoksen kriteeristö. 


 

Lue myös:

    Uusimmat