Vapaavuori: STX-uutista ei pidä liioitella

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) arvioi, että uutista STX:n lauttarahoituksen ongelmista ei pidä dramatisoida.

Vapaavuoren mukaan autolauttojen rahoitus ei ole yksinään ratkaiseva STX:ään liittyvässä kokonaisuudessa.

– Totta kai jokainen uusi tilaus, joka saadaan, varsinkin jos se on kannattava, olisi aina helpottanut tilannetta, mutta ei tästä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä pidä tehdä, Vapaavuori sanoi iltapäivällä eduskunnassa.

Aiemmin tänään kerrottiin, että telakkayhtiö STX ei ole saanut järjestettyä rahoitusta Scandlinesille suunniteltujen autolauttojen rakentamiseksi määräaikaan mennessä. STX Finland on kertonut jatkavansa ponnisteluja ratkaisun löytämiseksi.

Vapaavuoren mielestä STX:n tilannetta pitää katsoa yhtä tilausta laajemmin.

– On olennaista keskittyä olemassa olevan tilauskannan rakentamiseen ja pitämiseen kustannusten puitteissa sekä toisaalta siihen, että aloitettua restrukturointiohjelmaa viedään määrätietoisesti eteenpäin.

Vapaavuoren mukaan valtion erityisrahoitusyhtiö Finnveralla on erittäin merkittävä rooli STX:ään liittyvissä rahoitusjärjestelyissä.

– Nämä (rahoitusjärjestelyt) ovat käytettävissä kaikkien mahdollisten tulevien tilausten suhteen, tietenkin lakien ja säännösten asettamissa puitteissa.

Vapaavuori ei kuitenkaan pysty ottamaan kantaa Finnveran rooliin tänään esille nousseessa lauttatilausasiassa.  

Lue myös:

    Uusimmat