Vapaavuori Rinteen TVO-tempusta: Ei viimeinen kerta kun olemme eri mieltä

– Ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun olimme eri mieltä, mutta olemme aikuisia ihmisiä ja osaamme keskustella asioista.

Näin kommentoi elinkeinoministeri Jan Vapaavuori STT:lle sitä, että valtiovarainministeri Antti Rinne (sd.) tuo oman esityksen TVO:n ydinvoimalaluvan jatkosta valtioneuvostolle torstaina.

Vapaavuori on yhä sitä mieltä, että TVO:n ydinvoimalaluvalleen hakema lisäaika tulee hylätä.

– Tietooni ei ole tullut mitään sellaista, joka antaisi aihetta edes harkita päätösesitystä uudelleen.

Hän sanoo tuovansa oman TVO-esityksensä uudelleen valtioneuvostolle torstaina ja odottavansa kiinnostuneena Rinteen esitystä.

– Jään suurella mielenkiinnolla, mutta vähintään yhtä suuren hämmennyksen vallassa odottamaan, mitä he keksivät.

Kahden eri esityksen välillä pitää äänestää, mutta enemmistö valtioneuvostosta lienee Vapaavuoren esityksen kannalla.

Vapaavuori esitti valtioneuvostolle viime viikolla TVO:n voimalaluvan lisäajan hylkäämistä, Rinne haluaa myös TVO-luvan eduskunnan käsiteltäväksi samoin kuin Fennovoima tulee.

TVO-asiaa ei voida muodollisesti käsitellä eduskunnassa, ellei valtioneuvosto ole sitä sinne tuonut.

 

Lue myös:

    Uusimmat