Vapaavuori puheenjohtajakisasta: Joitakin hulluja riittää

Toistaiseksi elinkeinoministeri Jan Vapaavuori on ainoa, joka on ilmoittanut lähdöstään kokoomuksen puheenjohtajakisaan.

Kansanedustaja Petteri Orpo ilmoitti Turun Sanomien haastattelussa, ettei pyri kokoomuksen puheenjohtajaksi. Orpo perusteli päätöstään ennen kaikkea perhesyillä.

– Ymmärrän Petteri Orpon ratkaisua hirvittävän hyvin. Korostaa sitä, että vaikutusvaltaiset poliitikot ovat erilaisissa elämäntilanteissa ja heille sopivat erilaiset ratkaisut, Huomenta Suomessa vieraillut Vapaavuori sanoi.

Vapaavuoren mukaan kisaan lähteminen on nostanut esille yllättävän vaikeita henkilökohtaisia kysymyksiä.   

– Varmaan menettää viimeisetkin vapaa-ajan rippeet, yksityiselämä on koetuksella ja sitten saa vielä haukut kaupan päälle.  Siitäkin huolimatta joitakin hulluja taitaa riittää, jotka näihin hommiin pyrkivät, Vapaavuori vitsaili.

Vapaavuori sanoi tottuneensa siihen, että hänen menneisyytensä kaivetaan esille, kun hänen ympärillään rasahtaa. Näihin kuuluu muun muassa vuonna 2001 saatu rattijuopumustuomio.

– Se on ikävää ja kiusallista, mutta en saa niitä tekemättömiksi. 

Lue myös:

    Uusimmat