Vapaavuori arvostelee kuntakaavoitusta: Poikkeuslupia myönnetään lepsusti

Asuntoministeri Jan Vapaavuori (kok.) arvostelee voimakkaasti kuntia lepsuudesta ja avokätisyydestä poikkeuslupien myöntämisessä. Ministerin mukaan kunnat haalivat uusia asukkaita myöntämällä poikkeuslupia pientalorakentamiseen sinne tänne ilman yhtenäisiä suunnitelmia.

- Monessa kunnassa poikkeuslupia räiskitään ahneuksissaan sinne tänne ilman minkäänlaista kokonaisnäkemystä. Itsekäs ja lyhytnäköinen toiminta synnyttää maakunnallisella tasolla isoja ongelmia varsinkin suurten kaupunkien lähialueilla. Kun taloja on annettu rakentaa ilman minkäänlaista kokonaisnäkemystä, on maakunnallinen kaavoittaminen huomattavan hankalaa jälkikäteen, ministeri tykittää.

Vapaavuoren mukaan kuntien pitäisi rohkeammin tyrmätä nykyistä enemmän haja-asutuslupia.

- Jokaiseen niemeen, notkoon ja saarelmaan ei tarvitse rakentaa. Omalle maalle rakentaminen ei ole suomalaisten perusoikeus. Yhteiskunnalla on lain suoma oikeus rajoittaa ja säädellä rakentamista, muistuttaa asuntoministeri.

Kuntakaavoittajat puun ja kuoren välissä

Kankaanpään kaupungin arkkitehti Maija Anttila myöntää ministeri Vapaavuoren olevan oikeassa, mutta toteaa, että kuntatasolla maanomistajien vaatimukset saattavat olla niin aggressiivisia, että yksittäisen virkamiehen on hankala torjua hakemusta.

- Rakennuslupa nostaa maan arvoa rajusti. Suuret taloudelliset intressit saavat ihmiset käyttämään kaikki mahdolliset keinot tavoitteidensa täyttymiseksi. Siinä on paha kieltää, kun maanomistaja lyö nyrkkiä pöytää ja vaatii poikkeuslupaa. Kunnallinen kaavoittaja on hankalassa raossa, puun ja kuoren välissä, selittää Anttila.

- On minuakin uhattu lakituvalla ja kehoitettu pysymään iltahämärässä sisätiloissa, Anttila jatkaa.

Maija Anttilan mukaan suurin ongelma on suomalainen hajarakentamisoikeus, jollaista ei tunneta missään muualla Euroopassa.

- Muualla yhdyskuntarakenne halutaan eheyttää, Suomessa lainsäädäntö tukee hajauttamista. Siinä mielessä valtiovallan toiveet ovat ristiriitaiset, toisaalta halutaan rajoittaa villiä rakentamista ja toisaalta tuetaan sitä, vastaa Anttila asuntoministerin arvosteluun.

Lue myös:

    Uusimmat