Vapaana kulkeva koira on vaaraksi linnunpoikasille

Luonnossa eletään lisääntymisaikaa. Suomen riistakeskuksen mukaan koiria ja kissoja ei pitäisi päästää juoksemaan ulkona vapaasti, jotta pesät ja poikueet saisivat olla rauhassa.

Koirien ehdoton kiinnipitoaika on alkanut jo maaliskuussa, ja se jatkuu elokuun loppupuolelle asti. Muinakin aikoina koiran saa päästää irti vain maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan luvalla.

Kiinnipitoaikana koiraa saa pitää vapaana viranomaistehtävissä tai jos koira on alueen haltijan luvalla pihalla, puutarhassa tai esimerkiksi koirapuistossa. Myös viittä kuukautta nuorempaa koiraa voi pitää vapaana.

Riistakeskuksen mukaan lintukoiran koulutus on mahdollista myös lintujen ja nisäkkäiden lisääntymisaikana, jos koulutus ei haittaa riistaa. Käytännössä koiraa saa kouluttaa siis vain riistattomalla alueella. Maastossa koira on pidettävä aina kytkettynä tai siten, että ohjaaja pääsee kytkemään koiran välittömästi kiinni.

Luonnossa liikkuvat ihmiset ja lemmikit ovat vaaraksi erityisesti lentokyvyttömille linnunpoikasille ja maassa pesivien lintujen ja nisäkkäiden poikasille.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat