Vapaalla ollut vartija pahoinpiteli laivamatkustajan Silja Galaxyllä – jatkoi lyömistä, kun osallinen makasi maassa

Vartiointiliikkeen toimitusjohtaja pahoinpiteli laivamatkustajaa Ruotsin-laivalla, kertoo Expressen.

Ruotsissa asuva vartiointiliikkeen toimitusjohtaja oli ollut juhlimassa vuonna 2015 ystävänsä 60-vuotissyntymäpäiviä Silja Galaxylla, kun hänelle oli tullut suukopua toisen matkustajan kanssa. Huutelu päättyi käsirysyyn.

Tilanteen kuullut sivullinen käski miehiä lopettamaan, ja paikalle kutsuttiin laivan vartijat. Hän kertoi nähneensä, kuinka toimitusjohtaja löi maassa makaavaa miestä.

Toimitusjohtajan kuvaus tilanteesta muuttui oikeudessa, mutta hän sanoi toimineensa itsepuolustukseksi.

Jatkoi lyömistä, kun toinen osapuoli makasi maassa

Oikeus katsoi, että yhteenoton toinen osapuoli hyökkäsi ensin toimitusjohtajan päälle, mutta toimitusjohtaja löi miestä vielä senkin jälkeen, kun hyökkääjä oli maassa.

Yhtiön toimitusjohtaja sai ehdollisen tuomion pahoinpitelystä, ja hänet määrättiin maksamaan sakkoja. Mies on valittanut tuomiosta.

Expressenin mukaan yhtiön kaksi muuta työntekijää ovat saaneet tuomioita vakavista rikoksista.

Lue myös:

    Uusimmat