Vapaaehtoisia vakuutuksia pidetään entistä tarpeellisempana

Vapaaehtoisia vakuutuksia pidetään entistä tarpeellisempana, käy ilmi vakuutuksia myyvien yhtiöiden edunvalvontajärjestön teettämästä kyselystä.  

Finanssialan keskusliiton FK:n julkaiseman tutkimuksen mukaan 80 prosenttia vastaajista pitää vapaaehtoisia vakuutuksia välttämättöminä sosiaaliturvan täydentämiseksi. Kaksi vuotta sitten vastaavassa tutkimuksessa vapaaehtoisia vakuutuksia piti välttämättöminä 55 prosenttia vastaajista.  

FK:n toimitusjohtaja Piia-Noora Kaupin mukaan tutkimustulokset kertovat selvää kieltä siitä, että palvelujen rahoitusta on kehitettävä.  

Kuitenkaan esimerkiksi vapaaehtoinen eläkevakuutus ei ole yleistynyt kahdessa vuodessa, vaan sellaisen hankkijoita oli kyselyssä saman verran kuin 2012.  

Vakuutustutkimuksen haastattelut on toteuttanut IROResearch Oy nettipaneelissaan. Aiemmin tutkimus toteutettiin henkilöhaastatteluina osana Taloustutkimuksen Omnibus-haastattelua.

Lue myös:

    Uusimmat