Vapaaehtoiset valvovat äänestystä USA:ssa

Yhdysvalloissa puolueiden vapaaehtoiset tukijat aikovat valvoa ensi tiistain vaaleja, jotta kaikki menisi sääntöjen mukaisesti. Monessa osavaltiossa pelätään vastapuolen yrittävän vaalivilppiä.

Eilen illalla tuhannet demokraattipuolueen vapaaehtoiset vaalitarkkailijat ja mainoksien jakajat kokoontuivat pieninä ryhminä eri puolilla maata baareihin ja kahviloihin. Marylandin osavaltiossa demokraattiehdokas John Kerryn uskotaan voittavan, mutta silti demokraattipuolueen vapaaehtoiset aikovat valvoa vaalitoimitusta eri puolilla osavaltiota.

- Tottakai pelkäämme väärinkäytöksiä, kiinnitämme niihin huomiota. Pelkäämme äänestäjien painostamista. Äänestäjää saatetaan rohkaista olla äänestämättä. Se huolestuttaa, kuvailee Laurel-Beltsvillen demokraattien puheenjohtaja Jim Rosapepe.

Myös monet vaaleissa vapaaehtoisina työskentelevät ovat huolestuneita tilanteesta.

- Ehdokas voi voittaa äänestyksen, mutta ei valitsijamiesten ääniä. Tämä aiheutti ongelmia, joita meillä oli neljä vuotta sitten, ja se voi aiheuttaa nytkin ongelmia, sanoo vaalivapaaehtoinen Jerry Anzulovic.

- Saattaa olla monia ongelmia. Sen takia teillä on numeroita, joihin voitte soittaa, jos äänestyspaikalla ilmaantuu ongelmia. Vaalivapaaehtoiset Marylandissa ovat huolestuneita enemmänkin muiden osavaltioiden ongelmista, toteaa toinen vaalivapaaehtoinen Diana McGonigle.

- En usko, että täällä on ongelmia. Sen sijaan olen huolestunut etenkin Ohion ja Floridan tilanteesta. Eri puolilla maata on jo ollut ongelmia, kun äänestäjiä on rekisteröity. Toivon, että vuoden 2000 ongelmat eivät toistu. Näemme jo nyt, että paljon on tapahtumassa ja republikaanit ovat ryhtyneet toimiin, sanoo puolestaan Colleen Coon.

Vaalitarkkailijoiden lisäksi äänestyspaikoilla on tiistaina paljon lakimiehiä ja tietysti äänestäjiä. Äänestysprosentin uskotaankin nousevan selvästi korkeammalle kuin viime vaaleissa vuonna 2000.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 29.10.2004)

Lue myös:

    Uusimmat