Vantaan kaupunginjohtaja Erkki Rantala eroaa

Kaupunginhallitukselle osoittamassaan kirjeessä Rantala perustelee eroaan muun muassa puolueiden yhteisten voimakkaiden linjausten vaikeutumisella ja vieraantumisellaan politiikan toimintatavoista. Eropäätös syntyi lopulta työuupumuksen takia määrätyn sairausloman aikana.

Vantaan kaupunginjohtaja Erkki Rantala eroaa. Rantala perustelee eroaan mm. sillä, että puolueet eivät ole tarpeeksi tehneet yhteisiä voimakkaita linjauksia.

-Olen kaivannut henkisesti vahvempaa, puolueitten yhdessä linjaamaa poliittista johtajuutta, selkeitä poliittisia kannanottoja, joiden perusteella voi riittävästi varautua tulevaa varten, Rantala kirjoittaa erokirjeessään kaupunginhallitukselle.

Hän on pettynyt esimerkiksi siihen, että talous ei ole kohentunut toivotusti eikä asuntotuotanto kasvanut tarpeeksi hänen johtajuutensa aikana. Rantala kritisoi voimakkaasti myös Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin poliittisia päättäjiä.

Rantala on pyytänyt eroa tammikuun lopussa. Hänen kautensa olisi päättynyt syksyllä 2004. Kaupunginvaltuusto käsittelee asiaa 27. tammikuuta.

Vantaan kaupungin tiedote Rantalan erosta
(Seitsemän uutiset 02.01.2003)

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat