Vantaan ex-kaupunginjohtajalle syytteet lahjus- ja virkarikoksista

Vantaan entinen kaupunginjohtaja Jukka Peltomäki (sd.) on saanut syytteitä toimistaan Vantaan kaupungin johdossa. Peltomäkeä syytetään törkeästä lahjuksen ottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.  

Lahjussyytteet koskevat etujen vastaanottamista vantaalaiselta arkkitehdiltä tai tämän edustamalta yhtiöltä. Lahjuksia epäillään päätyneen myös Peltomäen lähipiirille.  

Epäillyt rikokset tapahtuivat vuosina 2006-2011. Peltomäki toimi tuolloin apulaiskaupunginjohtajana maankäytön ja ympäristötoimen alueella sekä kaupunginjohtajana. Peltomäelle ja hänen läheisilleen annettujen etujen määrä on noin 200 000 euroa.

Myös arkkitehti saa vyyhdessä syytteitä. Häntä syytetään muun muassa törkeästä lahjuksen antamisesta Peltomäelle.

Arkkitehti on toiminut eri kaavamuutoksenhakijoiden palkkaamana suunnittelijana tai konsulttina useissa kaavamuutosasioissa, joiden käsittelyyn Peltomäki on virkatehtävissään osallistunut.

Lisäksi arkkitehtiä syytetään törkeästä kirjanpitorikoksesta ja lahjomisesta elinkeinotoiminnassa. Jälkimmäinen lahjusepäily koskee etujen antamista Helsingin Osuuskauppa Elannon entiselle kiinteistöjohtajalle. Kiinteistöjohtajalle annettujen etujen yhteen laskettu määrä on noin 112 000 euroa.

Kaikki epäillyt ovat kiistäneet syyllistyneensä asiassa rikoksiin. 


Lue myös:

    Uusimmat