Vantaan Energian voitto tuplaantui

Vantaan Energia Oy:n sähkön myynti lisääntyi viime vuonna miltei 10 prosentilla, ja voitto oli runsaat 59 miljoonaa markkaa. Vuonna 1996 voitto oli noin 30 miljoonaa markkaa. Käyttökateprosentti liikevaihdosta oli noin 33, kun se vuonna 1996 oli 31 prosenttia. Yhtiö vähensi lainojaan vuoden alun 277 miljoonasta markasta noin 118 miljoonaan markkaan.

Yhtiön liikevaihto vuonna 1997 oli 650 miljoonaa markkaa, mikä oli lähes sama kuin edellisvuonna. Energiaverotuksessa tapahtuneiden muutosten vuoksi vuosien 1996 ja 1997 liikevaihdot eivät ole Vantaan Energian mukaan suoraan vertailukelpoisia. Vuoden 1996 liikevaihdossa ja energiakuluissa on sähkönhankinnan sähköveroja, joiden osuutta vuoden 1997 luvuissa ei enää ole.

Vantaan Energia toimitti 92 prosenttia Vantaalla kulutetusta sähköenergiasta. Sen kaukolämpöasiakkaana oli 79 prosenttia Vantaan asukasmäärästä. Yhtiön palveluksessa oli vuoden lopussa 402 henkilöä.

Vuoden vaihteessa tapahtui merkittäviä henkilöstön siirtoja, kun 60 työntekijää siirtyi Vantaan Energia Oy:n ja Helsingin Energian yhteisesti omistaman Suomen Energia-Urakointi Oy:n palvelukseen. Lisäksi 20 henkilöä siirtyi varhennetulle eläkkeelle. Vuoden 1998 alkaessa Vantaan Energia Oy:n palveluksessa oli 322 henkilöä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat