Vantaalaiskissan uskomaton viikko: Päivä bussiajelua ja mutkien kautta kotiin

Vantaalainen Pilvi-kissa on tänä aamuna palannut lähes viikon mittaiselta reissultaan, joka alkoi viime maanantaina päivän kestävällä bussiajelulla. Omistaja Tia Palmariello sai jälkikäteen kuulla kissansa hypänneen bussin kyytiin ilmeisesti Porttipuistossa sijaitsevan kotinsa lähellä.

– Asumme lähellä bussivarikkoa, ja ilmeisesti kissa oli yöllä hypännyt bussin avoimesta ovesta sisään. Kuulin jälkeenpäin että kissa oli ollut bussin kyydissä aamuvarhaisesta pitkälle päivään ja käynyt muun muassa monta kertaa Tikkurilassa hakemassa uusia matkustajia, nauraa helpottunut Palmariello nyt, kun kissa köllöttelee tyytyväisenä kotona.

Palmariellon tietojen mukaan matkustajat eivät pahemmin reagoineet kissaan, eivätkä kuskit tienneet mitä tehdä.

– Kissa oli kuulemma makoillut lungisti ja katsellut maisemia. Lopulta yksi nainen otti kissan kiinni ja yritti saada sitä Vantaan Länsimäessä laitettua kantokoppaan.

Pilvi-kissa kuitenkin karkasi Länsimäestä, ja nainen soitti Viikin löytöeläintoimistoon ja kertoi tarinan. Kissan kaulapanta oli myös jäänyt hänelle.

Tia Palmariello soitti samoihin aikoihin kadonneesta kissasta löytöeläintoimistoon, josta osattiin ohjata hänet naiselle, joka oli kissan löytänyt Länsimäessä.

– Huhuilimme kissaa alueella, mutta sitä ei löytynyt. Luulimme sen jo kuolleen.

Perhe jakoi kadonnut-ilmoituksia Länsimäen koteihin, ja sai lopulta soiton, että kissa oli yöpynyt kolme yötä länsimäkeläisessä pihassa.

– Kissa oli sen verran säikähtänyt, ettei antanut kenenkään ottaa itseään kiinni, ei edes meidän, kertoo Tia Palmariello.

Lopulta Palmariellon mies meni paikalle, odotti ja kutsui sinnikkäästi kissaa niin kauan, että se lopulta rohkeni tulla syliin.

– Nyt se on ollut tunnin kotona, ja tuntuu ihan uskomattomalta että se löytyi.

– Siellä se vaan oli matkustellut ympäri Vantaata – ilman lippua.

Lue myös:

    Uusimmat