Vänskä haluaa jatkaa Lahden orkesterin johdossa

Kapellimestari Osmo Vänskä haluaa jatkaa työtään Lahdessa senkin jälkeen, kun hän on siirtynyt Minnesotan orkesterin taiteelliseksi johtajaksi.

-En haluaisi lähteä kokonaan pois, sillä orkesteri soittaa koko ajan paremmin.

Vänskä on työskennellyt Lahden orkesterin päävierailijana ja taiteellisena johtajana vuodesta 1985. Nykyinen sopimus päättyy vuoden lopussa. Hän on käynyt jatkosta neuvotteluja kaupunginjohtaja Kari Salmen kanssa.

Salmen mukaan todennäköisimmältä vaikuttaa vaihtoehto, jossa Vänskä jatkaisi Lahdessa ylikapellimestarin tittelillä ja muutoin orkesterin toimintaa vetäisi työryhmä.

-Tällä kertaa ei neuvotteluihin liity soittajiston määrään tai olosuhteisiin liittyviä vaatimuksia, kertoo Salmi.

Nykyinen sopimus velvoittaa Vänskän työskentelemään Lahdessa 10 viikkoa vuodessa. Vastedes määrä vähenee selvästi, sillä hän aloittaa Amerikan-kautensa ensi syyskuussa.

-Haluaisin jatkaa ainakin Sibelius-festivaalin johtajana. Aikaa tulisi varata myös levytyksille, sillä esimerkiksi Sibeliuksen kokonaislevytys BIS:lle on kesken, linjaa Vänskä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat