Vankikarkuri jäi kiinni juna-asemalla

Lappeenrannassa karanneen vangin pakomatka on päättynyt. Kaakkois-Suomen hätäkeskuksen mukaan Mika-Martti Zukov on saatu kiinni Lappeenrannan Lauritsalasta. Hänet tavoitettiin yleisövihjeiden perusteella.

Zukov löytyi Lauritsalan juna-aseman läheisyydestä. Poliisin koirapartio otti Zukovin kiinni noin kello 19.

Lappeenrannan poliisin kenttäjohtaja, ylikonstaapeli Antero Pennanen kertoo, että poliisi sai päivän aikana useita vihjeitä.

- Yhtä vihjettä tarkistaessamme pääsimme Zukovin jäljille ja poliisikoira jäljitti hänet erään parakin alta Lauritsalan juna-aseman laitamilta. Karkaamispaikka ja löytöpaikka ovat muutaman sadan metrin päässä toisistaan.

Pennanen kertoo, että Zukov saatiin esille, kun poliisikoira veti hänet kädestä.

- Zukov on nyt otettu kiinni Lappeenrannan poliisiasemalle, ja huomenna seuraa kuulustelut. Sitten hänet todennäköisesti palautetaan Konnunsuon vankilaan, Pennanen sanoo.

Virolaissyntyinen Zukov on toinen veroprofessori Kari S. Tikan surmasta tuomituista miehistä. Hän karkasi vartijoiltaan aamulla, kun häntä oltiin kuljettamassa asioille kaupungille.

Zukov tuomittiin yhdessä toisen virolaismiehen kanssa taposta ja törkeästä ryöstöstä 11 vuodeksi vankeuteen.

(MTV3)

Lue myös:

KATSO POLIISIN TIEDOTUSTILAISUUS TAPAHTUNEESTA

Lue myös:

    Uusimmat