Vankikarkureita yhä enemmän

Suljetuista vankiloista karkaaminen on lisääntynyt tänä vuonna selvästi. Myös avolaitoksista luvatta poistuminen on kasvanut tasaisesti muutaman vuoden ajan.

Kaksituhattaluvulla suljettujen vankiloiden asukkaiden karkaamiset vähentyivät tasaisesti, kunnes tänä vuonna mentiin toiseen suuntaan. Kolmentoista vankilasta karanneen lisäksi kahdeksan livahti hoitolaitoksesta ja yli sata suljetun vankilan vankia jätti palaamatta lomalta.

Perinteisiä vankilan sisältä pakoja ei kuitenkaan enää nykypäivänä juuri tapahdu.

- Karkaamiset näinä päivinä tapahtuvat vankilan ulkopuolella, lähinnä jostain sairaalareissulta, käräjäreissulta tai saatetulta poistumisluvalta, kertoo Turun vankilan johtaja Juhani Järvi

Avovankien määrä lisääntyy jatkossa

Avolaitoksista luvatta poistuminen kääntyi nousuun muutama vuosi sitten ja jatkaa yhä nousuaan. Viimeksi tässä kuussa Ylitorniolta poistui luvatta kaksi vaarallista vankia.

- Kun tämä vankipopulaatio on moniongelmaista ja suurimalla osalla on alkoholiongelma, se luo aikamoisen haasteen avolaitossijoituksille, sanoo ylitarkastaja Ari Juuti Rikosseuraamusvirastosta.

Avolaitoksiin on kuitenkin tulevaisuudessa tarkoitus sijoittaa entistä suurempi osuus vangeista. Rikosseuraamusviraston mukaan se ei onnistu nykyisellä valvonnan tasolla.

- Se edellyttää valvonnan tehostamista ja sähkösen valvonnan käyttöön ottoa, Juuti toteaa.

Päihdeputki usein taustalla

Vankilan selli

Yksi keino estää rikkomuksia on poistumislupien tarkempi harkinta. Silti valtaosa vankien omilla teillä olosta liittyy siihen, että lomilla sorrutaan päihteisiin.

- Usein hyvin harkitsemattomasti, siellä vasta poistumisluvalla ollessa aletaan käyttää päihteitä ja sitten jätetään palaamatta tai palataan päihtyneinä, sanoo Turun vankilan johtaja Juhani Järvi.

Vaikka karkaamiset ja luvatta poistumiset ovat tänä vuonna lisääntyneet, tapahtuu niitä suhteessa tuhansiin vankeihin hyvin harvoin. Useimmat omille teille lähteneet palaavat itse tai saadaan kiinni pian. Tällä hetkellä kateissa on kolme vankikarkuria.

Lue myös:

    Uusimmat