Vankien oloihin luvassa parannuksia

Ensi vuonna otetaan käyttöön uusi Lounais-Suomen vankila. Kuopion vankilassa puolestaan alkaa remontti ja Mikkelissä remontin suunnittelu.

Vankeinhoito ja tuomioistuimet ovat saamassa ensi vuodelle 10 miljoonaa euroa lisää määrärahoja. Hallitus esittää oikeusministeriön hallinnonalan ensi vuoden budjetiksi runsasta 706 miljoonaa euroa.

Vankien oloja pyritään parantamaan. Ensi vuonna Turussa otetaan käyttöön uusi Lounais-Suomen vankila, joka korvaa Kakolanmäen ja sen yhteydessä olevan vankimielisairaalan.

Ensi vuonna on tarkoitus myös aloittaa Kuopion vankilan remontti sekä Mikkelin vankilan korjauksen ja laajennuksen suunnittelu. Remonteilla yritetään eroon niin sanotuista paljuselleistä, joissa vangin täytyy tehdä tarpeensa ämpäriin. Suomi on saanut pyyhkeitä paljuselleistä Euroopan neuvoston kidutuksen vastaiselta komitealta.

Syyttäjälaitos voisi hallituksen esityksen mukaan suunnata voimiaan entistä enemmän vaativiin rikosasioihin kuten talousrikoksiin. Tavoitteena on pitkään syyteharkinnassa olleiden juttujen väheneminen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat