"Vanhustenhoitoa ei voida ratkaista pelkästään rahalla"

Vanhustyönkeskusliiton toiminnanjohtaja Pirkko Karjalainen karsastaa ajatusta, jossa vanhusten laitoshuoltoa ja terveydenhoitoa mitataan vain rahassa.

- On aivan selvää, että me joudumme kustannuksia tarkastelemaan, mutta jos pelkkä raha ratkaisee, joudumme tilanteisiin jossa vanhusten omaa ääntä ei kuulla riittävästi. Meidän yhteiskunnassa myös vanhuksilla pitää olla oikeus siihen, että heitä kuullaan.

Karjalainen viittaa tapaukseen, jossa Tampereen Hatanpäänpuiston sairaalan ulkoistetulla geriatrian osastolla väitetään tapahtuneen vakavia laiminlyöntejä vanhusten hoidossa. Asiasta kertoi eilen MTV:n uutiset.

Tällä viikolla vietetään myös Vanhusten viikkoa, jonka teemana on Meitä on moneksi. Sillä halutaan muistuttaa, että vanhuksia ei voida niputtaa yhden määritelmän alle.

- On erittäin hyväkuntoisia vanhuksia ja todella huonokuntoisia vanhuksia. On senioreita ja juuri eläkkeelle jääneitä. Joukko on moninainen, Karjalainen luettelee.

Kaikkein tärkeintä hänen mielestään on kuitenkin se, että ihminen saa arvokkaan vanhuuden.

- Arvokasta vanhuutta täytyy kunnioittaa silloinkin, kun iäkäs ihminen ei muista, ei osaa, eikä pysty liikkumaan. Silloin erityisesti mitataan se, miten me työtä teemme ja miten me ihmistä kohtelemme.

Lue myös:

Katso toiminnanjohtaja Pirkko Karjalaisen haastattelu: (Huomenta Suomi 4.10.2010)

Lue myös:

    Uusimmat