Vanhusten hoidossa yhä huomautettavaa

Vanhustenhuollon taso jää yhä suosituksen mukaisesta hoidosta.

Valvontaviranomaisen Valviran selvityksestä ilmenee, että joka neljännessä vanhustenhuollon laitoksessa on epäpätevää henkilökuntaa. Lisäksi yli kymmenessä prosentissa laitoksista on liian vähän henkilökuntaa.

Myös hoidon laatu on paikoin heikkoa. Muun muassa ruokailujen yöaikainen tauko on 75 prosentissa laitoksista yli 11 tuntia, mikä on vanhuksille liian pitkä aika.

- Se on pitkä aika. Itselläkin, jos joutuu laboratoriokokeita varten paastoamaan 12 tuntia, se tuntuu pitkältä ajalta, sanoo kehittämispäällikkö Hanna Ahonen Valvirasta.

Ahosen mielestä henkilöstöpula on hankala ongelma, kun taas yöruokailuväliä voitaisiin lyhentää esimerkiksi työvuorojärjestelyin.

Vaikka huomautettavaa on, ei Ahonen pidä tilannetta vakavana.

- Suurin osa toimintayksiköistä on kuitenkin ihan perushyviä. Uskoisin, että mediaa kuohuttavat esimerkit eivät ole pääsääntö. Mitään yleistä vanhustenhuollon kriisiä Suomessa ei ole.

Yksityiset palvelut parempia

Selvityksen alustavien tulosten perusteella näyttää siltä, että yksityissektorin tuottamat palvelut toimisivat julkisia palveluja paremmin.

- Yksi selitys olisi se, että yksityiset tarvitsevat luvan käynnistäessään ympärivuorokautisen hoidon. Sille on kriteerit muun muassa henkilökunnasta. Julkiselle puolelle ei ole tällaista seulaa, ei palvelun alkuvaiheessa eikä sen aikana. Yksityiset toimittavat aluehallintovirastolle toimintakertomuksensa säännöllisesti vuosittain, kun taas julkiset eivät sitä tee. Julkiset antavat kuntakohtaisia tietoja toiminnoistaan, mutta eivät yksikkökohtaista, minkä kautta valvontaa pystyttäisiin tekemään, kehittämispäällikko Ahonen kertoo.

Vanhustenhuollon tasoa selvittäneeseen kyselyyn vastasi 1200 vanhustenhuollon yksikköä, jotka antavat ympärivuorokautista hoitoa. Kyselyn ulkopuolelle jäävät terveyskeskusten vuodeosastot, joita koskeva kysely tehdään syksyllä.

Lue myös:

(8.2.)

Lue myös:

    Uusimmat