Vanhojen junien ovet eivät pärjää pakkasessa

Kaukojunissa on ollut yllättävän vähän vikoja viime aikojen pakkasissa, sanoo VR:n viestintäpäällikkö Mika Heijari. Vain kymmenkunta junavuoroa on ollut myöhässä.

-Joitain junavuoroja on korvattu toisella kalustolla ja muutama veturin vaihto on myöhästyttänyt junavuoroa tunnilla, ehkä reilullakin.

Pääkaupunkiseudun lähiliikenteessä ongelmia ovat aiheuttaneet vanhempien junien ovet.

-Vanhojen ovien tekniikka ei välttämättä toimi näillä pakkasilla.

Lähiliikenteessä myöhästyneitä tai peruttuja junia on ollut 5-10 päivässä. VR ajaa päivittäin noin 300 kaukoliikenne- ja 900 lähiliikennevuoroa.

Liikenneviraston hoitamassa rataverkossa on ollut vain pieniä turvalaiteongelmia. 

Varakalustot Helsingissä ja Tampereella

Myöhästymisiä saattaa tulla lisää, jos pakkaset jatkuvat pitkään tai lunta alkaa pyryttää lyhyessä ajassa paljon. VR varautuu talvikeleihin huoltamalla junia, jotta ne eivät hajoaisi niin helposti. 

-Jos pakkasta on 30 astetta kaksi viikkoa tai lunta sataa tauotta kolme vuorokautta, siihen ei ole olemassa mitään varautumista, huomauttaa Heijari.

Heijarin mukaan hajonneen junan tilalle saadaan tänä talvena uusi juna aiempaa nopeammin.

-Meillä on kaksi varakalustoa kaukoliikenteessä, Helsingissä ja Tampereella.

VR uudistaa parhaillaan Pendolino-junia siten, että ne kestävät paremmin talvella. Viime päivinä Pendolinoilla ei ole ollut muita junia enempää ongelmia.

-Tekniikka joskus pettää ja hyytyy, on se sitten minkä merkkistä tahansa.

Ruotsissa peruttuja junia ei ole korvattu busseilla 

Pohjois-Ruotsissa junavuoroja on peruttu kokonaisilta rataosuuksilta pakkaskelien vuoksi. Esimerkiksi Uumajan ja Luulajan välinen junaliikenne on ollut poikki. 

-Periaatteessa kaikki metallinen muuttuu erittäin hauraaksi oikein kylmällä säällä. Pohjoisessa välimatkat ovat aika pitkiä matkustajien evakuointiin, jos juna jää pysähdyksiin, selittää Johan Tjerneng Ruotsin Liikennevirastosta uutistoimisto TT:lle.

Kaikkia vuoroja ei ole edes korvattu busseilla, koska myös bussit kärsivät pakkasesta. 

Lue myös:

    Uusimmat