Vanhoja yksirunkoisia tankkereita seilaa Itämerellä

Vanhoja, Espanjan rannikolla uponneen Prestigen kaltaisia, öljytankkereita seilaa myös Itämerellä.

Onnettomuuden jälkeen vaatimukset yksirunkoisten tankkerien kieltämisestä ovat lisääntyneet. Ympäristöjärjestö WWF ajaa Itämeren julistamista erityisen herkäksi merialueeksi, jolloin yksirunkoalukset voitaisiin kieltää heti.

Prestigen kaltaisia vanhoja yksirunkoisia tankkereita liikkuu tiuhaan myös Itämerellä. Esimerkiksi Tallinnan satamaan rantautui illalla 26 vuotta vanha Byzantion. Ranskalaiset vaativat tänään virolaisia tarkastamaan tankkerin, mutta Viro kieltäytyi, koska alus on tarkistettu viime viikolla Hollannissa.

Jopa kolmasosa tänne Viron Muugan satamaan saapuvista tankkereista on yksirunkoisia ja yli 15 vuotta vanhoja.

Espanjan öljyturma onkin kiihdyttänyt keskustelua siitä, miten yksirunkoiset tankkerit saataisiin pois Itämereltä. WWF:n ratkaisuehdotus on Itämeren luokitteleminen erityisen herkäksi merialueeksi merenkulkujärjestö IMOn päätöksellä.

- WWF:n tavoitteena on, että Itämerestä tulisi erityisen herkkä alue, jolloin voitaisiin meriturvallisuutta parantaa monin eri keinoin ja voitaisiin myös nopeutetussa aikataulussa kieltää yksirunkoalusten käyttö ja siirtyä runkoaluksiin, pääsihteeri Timo Tanninen WWF:stä kertoo.

Nykysopimusten mukaan viimeiset yksirunkoiset tankkerit poistuvat liikenteestä vasta vuonna 2015. Tämä on WWF:n mielestä aivan liian myöhään, koska lisääntyvä liikenne kasvattaa koko ajan Espanjan kaltaisen onnettomuuden riskiä.

-Jos vastaava onnettomuus sattuisi Itämerellä meillä olisi öljyä saaristomereltä Itärajalle asti 352 eli se olisi täydellinen katastrofi Suomenlahden herkälle luonnolle, Tanninen painottaa.

Ranska ja Espanja sopivat tänään, että ne alkavat tarkistaa rannikoillaan liikkuvia vaarallisia öljytankkereita.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 27.11.2002)

Lue myös:

    Uusimmat