Vanhempien koulutus ja tulot selittävät lasten terveyseroja

Vanhempien koulutustaso ja tulot vaikuttavat suuresti lapsen hyvinvointiin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimus kertoo, että enintään ammatillisen koulutuksen saaneiden äitien lapset ovat useammin ylipainoisia kuin korkeammin koulutettujen jälkikasvu. Lisäksi heillä on enemmän reikiä hampaissa.

Professori Tiina Laatikaisen mukaan vanhempien sosioekonominen asema näkyy eniten tekijöissä, joissa elintavoilla on suuri merkitys.

– Se näkyy esimerkiksi lihavuudessa, hampaiden harjauksessa ja päihteiden käytössä.

Perheen tulot puolestaan vaikuttavat esimerkiksi siihen, millaisia harrastuksia lapselle on varaa järjestää, eli pääseekö hän liikkumaan muuallakin kuin koulussa. Tutkimuksessa joka kolmas vähemmän koulutettu äiti kertoi, että rahat on vaikea saada riittämään menoihin. Korkeammin koulutetuista näin arvioi joka viides.

Hyvinvoinnissa on myös alueellisia eroja. Tutkimuksen mukaan lasten ylipaino on yleisempää Kainuussa kuin Turussa.

– Ympäristö vaikuttaa asioihin. Liikuntamahdollisuudet, ruokakulttuuri ja lähiympäristön tavat vaikuttavat riippumatta siitä, millainen koulutus vanhemmilla on, Laatikainen toteaa.

Julkiset palvelut tasaavat eroja

Kaikkeen lasten terveyteen vanhempien sosioekonominen asema tai asuinpaikka eivät vaikuta. Selvityksen mukaan lapset ovat samalla viivalla esimerkiksi sairastumisessa pitkäaikaissairauksiin, kuten allergiaan ja astmaan.

Laatikaisen mukaan tästä on kiittäminen toimivaa perusterveydenhuoltoa.

– Kouluterveydenhuollossa ja neuvolassa seulotaan terveysongelmia, ja lapset pääsevät hoitoon suhteellisen tasa-arvoisesti.

Myöskään masennus ei katso perheen koulutustasoa, rahatilannetta tai asuinpaikkaa. Lapset masentuvat yhtä lailla Turussa ja Kainuussa.

– Masennuksen syyt ovat moninaisia. Varsinkin tytöillä ylisuorittamisen paine voi laukaista masennuksen. Tällaiset tekijät voivat olla paljon korostuneempia perheissä, jossa vanhemmat ovat korkeasti koulutettuja, Laatikainen pohtii.

THL keräsi tutkimusta varten tietoja runsaalta 6 500 lapselta ja nuorelta sekä heidän vanhemmiltaan vuosina 2007-2009.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat