Vanhempainliitto: Turha sakottaa pinnareiden vanhempia

Jos lapsi lintsaa koulusta, voi vanhempi saada sakon oppivelvollisuuden täyttymisen valvonnan laiminlyömisestä. Näin on Suomessa myös tapahtunut.

Vanhempainliiton toiminnanjohtaja Tuomas Kurttilan mielestä sakottamisesta ei ole apua, ja käytännöstä voisi jo luopua.

– Toivomme, että sakko ei olisi tapa antaa tukea perheelle elämäntilanteisiin, joissa lapset ovat kasvuiässä ja on paljon asioita yhtä aikaa.

Hän huomauttaa, että sakkoja jaetaan erittäin harvoin, eikä niillä ole pelotevaikutusta.

Kurttilan mukaan poissaolojen sähköinen seuranta on puolestaan osittain aiheuttanut sen, että ongelmia seurataan päätteiltä sen sijaan että niihin pureuduttaisiin kunnolla.

– Koulun henkilökunta ja vanhemmat voisivat selkokielellä ja kasvokkain kertoa mitä he odottavat toisiltaan. Ilman tätä kohtaamista sähköiset välineet tuovat enemmän ongelmia kuin poistavat niitä, sanoo Kurttila.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat