Vanhemmat välittävät usein teinien viinat

Alkoholin ostaminen alaikäiselle lapselle jakaa vanhemmat kahteen leiriin. Monen äidin tai isän mielestä alaikäisen on parempi saada alkoholia kotona, ja tämän vuoksi he myös ostavat sitä lapsilleen. Osa vanhemmista taas kieltäytyy jyrkästi hankkimasta alkoholia alaikäisille lapsilleen.

- Vanhemmat ovat nykyisin yhä suostuvaisempia ja halukkaampia ostamaan lapsilleen alkoholia. He perustelevat asiaa sillä, että lapset saisivat ensimmäiset maistit turvallisesti kotona, ylikonstaapeli Veijo Alavaikko Jokilaaksojen poliisilaitokselta sanoo.

Vanhemmille alkoholin ostamisesta kieltäytyminen on vaikeaa senkin vuoksi, että moni aikuinen haluaa liiaksi kaveerata alaikäisen lapsen kanssa. Silloin lapsen pyyntöön suostutaan helpommin.

- Takavuosina koulujen vanhempainilloissa äiti saattoi hyvin kertoa ostaneensa alaikäiselle lapselleen muutaman pullon siideriä. Monet vanhemmat perustelevat tekoa myös toteamalla, että onhan se lapsi jo 17 vuotta, rikoskonstaapeli Irmeli Korhonen Oulun poliisilaitokselta kertoo.

"Viinan välittäminen on maan tapa"

Poliisin mukaan monet ovat unohtaneet sen, että alkoholin ostaminen alaikäiselle lapselle on aina rikos. Viinan välittämisestä voi saada sakkoja ja jopa kaksi vuotta vankeutta. Korhosen mielestä alkoholia lapsille ostavat vanhemmat voisivat miettiä asiaa hieman pidemmälle.

- Vertailun vuoksi olen kysynyt vanhemmilta, hyväksyisivätkö he sen, jos lapset näpistelevät. Näpistelyssä ja viinan hallussa pitämisessä kummassakin on kyse rikoksesta. Silti näyttää siltä, etteivät vanhemmat pidä pahana sitä, vaikka lapsilla on viinaa hallussaan, Korhonen sanoo.

Ylikonstaapeli Veijo Alavaikko pitää viinan välittämistä jo maan tapana jota perustellaan sillä, että niin on aina ennenkin tehty. Hän perääkin yhteisvastuullisuutta ja sitä, että aikuiset puuttuisivat välittämiseen nykyistä topakammin.

- Poliisille asiasta kerrotaan vasta sitten, kun oma lapsi on ollut asiassa jotenkin osallisena. Näin ei pitäisi olla, vaan viinan välittämisestä pitäisi ilmoittaa poliisille heti, hän sanoo.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat