Vanhemmat kasvattivat virtuaalivauvaa - Oma vauva nääntyi nälkään

Korealainen pariskunta on pidätetty heidän näännytettyä vauvansa nälkään välinpitämättömyytensä takia. Pariskunnan välinpitämättömyys vauvaansa kohtaan johtui heidän pelaamastaan verkkopelistä.

Pariskunta oli paennut poliisia siitä lähtien, kun heidän vauvansa kuoli nälkään viisi kuukautta sitten heidän kotikaupungissaan Suwonissa, kertoo The Korea Times verkkosivuillaan.

Pariskunta oli tavannut vuonna 2008 internetin chattipalstallla. Pariskunnan tyttövauva syntyi viime kesäkuussa. Sen sijaan, että vanhemmat olisivat hoitaneet omaa lastaan, he viettivät aikaansa tietokonekahvilassa tietokonepelejä pelaten kuudesta kahteentoista tuntia päivittäin. He pelasivat pelejä pakonomaisesti ja jättivät vauvansa ruokkimatta sekä ilman huolenpitoa. Vauva löydettiin lopulta kuolleena viime syyskuussa. Kuolinsyyntutkijan mukaan pääsyy vauvan kuolemaan oli aliravitsemus.

Vanhemmat kiistivät aluksi välinpitämättömyyden. Vauvan hautajaisten jälkeen pariskunta katosi, mutta poliisi on nyt saanut heidät kiinni.

Poliisin mukaan pariskunta pelasi internetkahvilassa roolipeliä, jossa he kasvattivat naispuolista hahmoa. Pelissä pelaajat voivat mm. ostaa vaatteita ja tavaroita hahmolle ja pitää kasvatuspäiväkirjaa blogisivuilla.

Pidätyksen jälkeen vanhemmat myönsivät osallisuutensa vauvan kuolemaan. He kertoivat vältelleensä tietokonekahviloita tyttärensä kuoleman jälkeen syyllisyyden tunteen takia.

Vauvan kerrotaan olleen hyvässä kunnossa ensimmäiset kolme kuukautta, jolloin isovanhemmat hoitivat häntä. Pariskunta kuitenkin muutti eri paikkakunnalle Suwoniin, jolloin vauva joutui ilman huolenpitoa vanhempien istuessa internetkahviloissa kaiket päivät.

Poliisin mukaan vauvan kerrotaan itkeneen kaiket päivät nälkäänsä, mutta kukaan ei tullut syöttämään. Vauvaa tulisi ruokkia useita kertoja päivässä, mutta pariskunta ruokki vauvaansa vain kerran tai kaksi päivässä. The Korea Times kertoo, että pariskunnalla ei ollut säännöllisiä tuloja ja he olivat taloudellisesti riippuvaisia vaimon vanhemmista. Poliisin mukaan heidän peliriippuvuutensa näyttää olleen pakokeino vapautua rahahuolista ja lapsen hoitamiseen liittyvistä asioista.

Psykologian asiantuntijat vaativatkin nyt kunnon toimia tuoreiden vanhempien avuksi, joilla on ongelmia oman lapsensa kasvatuksen kanssa.

Lue myös:

    Uusimmat