Mainos

Vanhat "saabistit" riemuitsivat tänään Ruotsissa

Historian lehdet havisivat Ruotsissa Trollhättanissa hieman ennen kahta iltapäivällä, kun Saabin henkilöautotuotanto käynnistyi uudelleen omistajavaihdoksien, konkurssin ja sitä seuranneen sulkemisen jälkeen.

Uuden Saabin kehittämiseen käytetään enimmäkseen kiinalaista rahaa, ja markkinoinnin pääkohderyhmä on Kiinan paisuva keskiluokka.

– Emme kiirehdi liikaa. Keskitymme vahvuuksiimme. Kehitämme markkinoitamme ja teemme asiat hieman toisin kuin muut, autovalmistaja Nevsin pääomistaja Kaj Johan Jiang kommentoi.

Uudessa 9-3:ssa on janoinen bensamoottori, mutta jatkossa auto on sähkökäyttöinen. Nevs lupaa tuoda sellaisen myyntiin jo kevään aikana.

Trollhättanissa tunnelmat olivat Saabin tuotannon avaamisen myötä korkealla.

– Tuntuu hyvältä. Monet ovat odottaneet tätä päivää. Hauskaa että se viimein tuli, Trollhättanin kunnanhallituksen puheenjohtaja Paul Åkerlund totesi.

– On hienoa että Saab on ollut Trollhättanissa. Se on ollut meille tärkeää. Isäni oli aina töissä Saabilla. Hän oli vanha "saabisti", Anna Appelqvist puolestaan kommentoi.

Saabilla oli tehtaan sulkiessa 3800 työntekijää. Nyt heitä on 600 ja lisää ollaan palkkaamassa.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.