Mainos

Vanhasen veli hallituksen tehtäviin

Politiikkaohjelmien johtajat jaettiin kolmen puolueen kesken.

Hallituksen kolmesta politiikkaohjelmasta kaksi sai tänään ohjelmajohtajan. Työn, yrittämisen ja työelämän politiikkaohjelman ohjelmajohtajaksi tulee oikeustieteen kandidaatti Rauno Vanhanen. Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelman ohjelmajohtajana aloittaa valtiotieteen maisteri Georg Wrede.

Valtioneuvosto nimitti heidät tänään ohjelmajohtajan määräaikaisiin virkoihin enintään nykyhallituksen toimikaudeksi. Hallitus sopi ohjelmassaan aloittavansa kolme poikkihallinnollista politiikkaohjelmaa. Terveyden edistämisen politiikkaohjelman ohjelmapäälliköksi nimitettiin viime viikolla kokoomuksen entinen kansanedustaja ja ministeri Maija Perho.

Vanhanen, 55, on toiminut Suomen yrittäjissä johtajana vuodesta 1993. Sitä ennen hän työskenteli valtionhallinnossa kauppa- ja teollisuusministeriössä, oikeusministeriössä ja puolustusministeriössä. Rauno Vanhanen on pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) isoveli.

Wrede, 45, on Ab Det finlandsvenska kompetenscentret inom det sociala området -yhtiön toimitusjohtaja. Hän on aiemmin toiminut myös Mannerheimin lastensuojeluliitossa ja Folkhälsanissa.

Nimekkäitä putoajia

Työelämän ohjelmapäällikön tehtävään oli 20 hakijaa. Heidän joukossaan oli muun muassa edellisen hallituksen valtiovarainministerin Eero Heinäluoman (sd.) poliittinen valtiosihteeri Pertti Rauhio. Perheiden hyvinvoinnin ohjelmajohtajaksi oli 18 ehdokasta. Loppusuoralla Wreden kanssa kilpaili Turun kokoomuslainen apulaiskaupunginjohtaja Kaija Hartiala. Myös eduskunnasta pudonnut keskustan Tatja Karvonen haki ohjelmajohtajaksi.

Rauno Vanhanen on asunut pitkään Sipoossa. Vuoden 2004 kunnallisvaaleissa hän oli keskustan ehdokkaana, ja ainakin tuolloin hän suhtautui varauksellisesti Helsingin aluesuunnitelmiin Sipoossa. Wrede toimii aktiivisesti RKP:ssä.

Ohjelmajohtajat jaettiin siten keskustan, kokoomuksen ja RKP:n kesken. Vihreille ohjelmajohtajaa ei tullut. Tosin vihreillä on hallituksen ilmastoasiantuntijana kansanedustaja Oras Tynkkynen.

Ohjelmajohtaja rinnastetaan ministeriön osastopäällikköön. Politiikkaohjelmat ovat hallitusohjelmassa sovittuja laajoja, poikkihallinnollisia tehtäväkokonaisuuksia. Niillä tuetaan hallituksen keskeisten tavoitteiden saavuttamista. Politiikkaohjelmat koostuvat eri ministeriöiden toimialoihin kuuluvista toimista, hankkeista ja määrärahoista.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.